Kymmenen vuotta kuolometalliveteraani Suffocationin riveissä kannuttanut, bändin kahdella viimeisimmällä pitkäsoitolla rumpaloinut Eric Morotti (kuvassa äärimmäisenä vasemmalla) kertoi sosiaalisessa mediassa jättävänsä yhtyeen. Rumpalin Instagram-päivityksen perusteella ero ei tapahdu kovin hyvässä hengessä.
”Elämässä tulee joskus piste, jolloin täytyy laittaa itsensä etusijalle. Sinun täytyy päättää, muututko ja kehitytkö vai jäätkö ikuisesti jumiin samoihin vanhoihin kaavoihin”, Morotti kirjoittaa.
”Tänään, syntymäpäivänäni, olen päättänyt jättää Suffocationin terveyteni, itseni, rehellisyyteni vuoksi. En aio tehdä töitä toksisten huumeaddiktien kanssa, jotka kaiken lisäksi vielä pomottavat minua. Minua on vähätelty ja ylitse on kävelty nyt liian pitkään.”
Morottin päätöstä on edesauttanut hänen viimeaikainen pestinsä Sanguisugabogg-yhtyeen keikkarumpalina.
”Minulla on ollut aivan mielettömän hauskaa Sanguisugaboggin kanssa ja olen saanut kokea, millaista on olla osa oikeaa perhettä. Ei egoja eikä valtataistelua. Vain veljeksiä, jotka rakastavat musiikkia ja yhdessäoloa.”
Suffocation-leiristä ei olla (ainakaan vielä) reagoitu Morottin kommentteihin, mutta yhtye on kertonut pestanneensa loppukevään kiertueelleen rumpaliksi Originista, Hate Eternalista ja Malefic Thronesta tutun John Longstrethin.