Faith No More -yhtyeen kosketinsoittaja ja kitaristi Roddy Bottum paljasti marraskuussa julkaistussa The Royal We -muistelmissaan olevansa tätä nykyä multimiljonääri. Mutta ei bändin, vaan onnekkaan sijoituksen ansiosta.
”Kun olimme nuoria, minä ja meidän porukkamme halusi ärsyttää muita tekemällä omituisia asioita. Ja, usko tai älä, yksi sellainen oli pörssimarkkinoiden seuraaminen, koska se ei ollut todellakaan coolia vaan naurettavaa”, Bottum kertoo tuoreessa The Hustle: Music & Money -podcastissa ja sanoo oppineensa pörssistä ja osakkeista ensimmäisen poikaystävänsä kautta.
”Hän näytti minulle, miten pörssimarkkinoita luetaan. Se oli paitsi kiehtovaa, mutta tiesin myös, miten provokatiivista se oli. Ei minulla mitään rahaa ollut eikä minulla ollut aikomustakaan ostaa mitään osakkeita.”
Asiaan tuli kuitenkin muutos, kun Faith No Moren suosio lähti nousuun ja Bottum sai käteensä 12 000 dollarin palkkakuitin puolitoista vuotta kestäneen kiertueen jälkeen. Yhtye oli kuitenkin lähdössä taas tien päälle, Bottum majaili edellä mainitun poikaystävänsä luona eikä tarvinnut rahaa vuokraan, joten rahat polttelivat miehen taskussa.
”Minulla ei ollut tarvetta sille rahalle, joten hullu poikaystäväni vakuutti minut ottamaan ne ja sijoittamaan kaiken Applen osakkeisiin.”
Riski kannatti, sillä vaikka Applen arvo oli siinä vaiheessa pohjamudissa, palasi Steve Jobs yhtiön johtoon muutamaa vuotta myöhemmin ja nosti sen kokonaan uuteen kukoistukseen yhdeksi maailman suurimmaksi yhtiöksi ja tunnetuimmaksi brändiksi. Bottumin 12 000 dollarilla ostamien osakkeiden arvo on tänä päivänä 7 miljoonan dollarin kieppeillä.
”Monet kyselivät minulta: ’Oletko varma, että haluat kertoa tästä kirjassasi?’ Mutta en kerro sitä kehuakseni. Se tuntuu lottovoitolta. Se vain sattui olemaan todella onnekas sattuma”, Bottum toteaa.