Ghost on parhaillaan Euroopan-kiertueella (jonka tiimoilta orkesteri nähtiin hiljattain Tampereella), jonka kaikilla keikoilla on voimassa puhelinkielto. Katsojien puhelimet laitetaan keikan ajaksi turvapussiin, jonka saa auki keikan päätyttyä tai tarpeen vaatiessa puhelimen käyttöön tarkoitetuilla alueilla.
Kiellosta huolimatta eräs fani onnistui Oslon-keikalla 24.5. jollain konstilla kuvaamaan keikan päättäneen Square Hammer -hittikappaleen ja lataamaan videon myös Youtubeen. Voit katsoa videon alta.
Ghost-kippari Tobias Forge sanoo saaneensa idean puhelinvapaasta kiertueesta sen jälkeen, kun yhtye soitti Los Angelesissa 11. ja 12. syyskuuta 2023 puhelinvapaat keikat, jotka kuvattiin yhtyeen Rite Here Rite Now -elokuvaa varten. Forge huomasi heti muutoksen yleisössä, joka keskittyi puhelimella kuvaamisen sijaan itse keikkaan.
”Se oli kuin olisimme matkustaneen ajassa taaksepäin. Enkä tarkoita minnekään 80-luvulle vaan tyyliin 10 vuotta taaksepäin aikaan, jolloin ihmiset eivät vielä kuvanneet niin paljon. Tänä päivänä se touhu on aivan naurettavaa. Jos soitat 10 000 ihmiselle, 8 000 heistä pitää puhelimiaan ylhäällä. Se sai minut toivomaan, että olisivatpa kaikki keikat aina tällaisia”, Forge kertoi alkukeväästä Loudwirelle.
”Siinä on hyvin intuitiivista, että olet jossain pitämässä hauskaa osana isoa ryhmää. Minä todella ajattelen, toivon ja uskon, että ihmiset pitävät näistä keikoista paljon enemmän kuin sellaisista, joissa he näkevät edessään tuhat puhelimen näyttöä ja bändin jossain kaukana niiden takana.”