Geezer Butler ei yllättyisi, mikäli Ozzy Osbourne nousisi lavalle pyörätuolissa – ”Olisihan se surullista, mutta…”

Basisti sanoo, ettei ole kuitenkaan puhunut laulajan kanssa Black Sabbathin viimeisen keikan jälkeen.

06.06.2023

Terveysongelmien kanssa pitkään kamppaillut Ozzy Osbourne ilmoitti alkuvuodesta peruvansa usealla vuodella lykkääntyneen Euroopan-kiertueensa, jonka oli määrä toteutua nyt keväällä. Osbourne ilmoitti samalla, ettei hän enää kykene tekemään pitkiä kiertueita. Täysin kokonaan laulaja ei kuitenkaan suostu keikkailua lopettamaan ja tämä onkin buukattu esiintymään muun muassa lokakuussa Kalifornian Indiossa järjestettäville Power Trip -festareille, jonka kattaukseen kuuluvat lisäksi muun muassa Metallica, Iron Maiden, AC/DC ja Guns N’ Roses.

”Elän keikkoja varten. Minun piti perua Euroopan-kiertueeni, mutta olen päättäväinen. Minun on pakko päästä keikalle, vaikka minut pitäisi kärrätä lavalle pyörätuolissa. Ei tästä hommasta voi jäädä eläkkeelle. Se ei ole työ, vaan intohimo. En osaa mitään muuta. Ajatus siitä, että istuisin kaikki päivät vain kotona… Kuulun tien päälle. Olen tehnyt sitä jo 55 vuotta”, Osbourne totesi hiljattain Metal Hammer -lehden haastattelussa.

Ozzy Osbournen entiseltä Black Sabbath -bänditoverilta, juuri elämäkertansa julkaisseelta Geezer Butlerilta kysyttiin Sonic Perspectivesin haastattelussa, mitä tämä ajattelee siitä, että Ozzy sanoo nousevansa vielä lavalle vaikkei kykenisikään siihen enää omin jaloin.

”En yllättyisi yhtään, jos hän tekisi niin. Mutta se on hänen asiansa, minulla ei ole mitään tekemistä hänen soolouransa kanssa. Olisihan se surullista, mutta jos Ozzy haluaa vielä kerran esiintyä faneilleen, niin onnea matkaan”, Butler toteaa.

Ihme kyllä Butler ei sanojensa mukaan pidä juurikaan yhteyttä muihin Black Sabbathin alkuperäisjäseniin.

Tonyn (Iommi, kitaristi) kanssa olemme yhteydessä. Bill (Ward, rumpali) ei käytä nettiä. Ozzyn kanssa en ole puhunut sitten Sabbathin viimeisen keikan”, basisti toteaa.

Lisää luettavaa