”Fuck the rules”, Max Cavalera tokaisee leveästi virnistellen heti, kun videoyhteys häneen aukeaa. Max on matkalla Cavalera Conspiracy -keikalta toiselle, ja meneillään olevan rundin jälkeen on vuorossa Soulfly-albumi kiertueineen.
Max on elänyt tällaista elämäntapaa jo 40 vuotta. Brasilialainen kertoo tienneensä heti metalli-, punk- ja hardcore-kärpäsen puraistua, että hän tulee elämään ja hengittämään musiikkia. Hetken häntä yritettiin ohjata muualle.
– Äitinihän olisi halunnut, että olisin tehnyt uraa armeijassa tai vähintään mennyt sotilaskouluun, mutta se loppui aika lyhyeen, kun siellä joutui leikkaamaan tukkansa ja kuuntelemaan pelkkiä sääntöjä ja sääntöjä, Max naureskelee.
– Isäni ja äitini olivat rakastavia ihmisiä, mutta tietyiltä osilta kuin yö ja päivä. Faija rohkaisi minua ja veljeäni musisointiin, äitini taas halusi taata meille varmemman tulevaisuuden. Ymmärrän häntä hyvin. Isäni kuoltua olisimme voineet Igorin kanssa ajautua ihan tuuliajolle, mutta uskoimme niin kovasti Sepulturaan, että jatkoimme sen kanssa.
Max hymähtelee, että hän itse ei ehkä ole muuttunut, mutta maailma hänen ympärillään on. 80-luvulla jopa se suurin riski elämän kannalta tuntui pienemmältä kuin tätä nykyä, kun yhtä aikaa kaikki on mahdollista, ja ei mikään.
– Internet, sosiaalinen media ja kaikki tämä kärjistynyt politiikka on ihan hevonpaskaa. Ketään ei enää kiinnosta yhteiset asiat vaan ainoastaan se, kuka pääsee sanomaan viimeisen sanan ja vittuilemaan nokkelimmin.
– Toisaalta asiat olivat päin helvettiä jo 80-luvulla ja ne olivat eri tavalla päin helvettiä 90-luvulla, joten olen jo jonkin aikaa sitten hyväksynyt sen, että kaikki tämä paska on osa ihmisluontoa, ja niin asia tulee myös olemaan.
– Muusikon työnkuvaan ei kuulu se, että kaikesta on pakko sanoa jotain, mutta jos voit jakaa jonkin huomion olematta saarnaava ja ehkä herättää muutaman rakentavan ajatuksen, voi olla että se on toisinaan ihan tarpeeksi.
Aikuisteiniyttä ja suomihardcorea
Leppoisasti mutta silti innokkaan uhmakkaasti jutteleva Max hekottelee, että hän elää musiikille. Asia on aina ollut näin, ja asia tulee aina olemaan näin. Max sanoo, ettei aio eläköityä. Ei muusikkoudesta, ei musiikkifanituksesta.
– Minähän olen yhä ihan aikuislapsi, tai ainakin aikuisteini, koska olen yhä ihan yhtä täpinöissäni metallista, hardcoresta ja punkista kuin 40 vuotta sitten, enkä usko että kasvan koskaan tylsästi aikuiseksi, Max naureskelee.
– Nautin yhtälailla uuden musiikin tekemisestä ja sen historiasta kuin menneisyyden tiedostamisesta. Cavalera Conspiracy-, Soulfly- ja Sepultura-kuvioiden yhdistämisestä on tullut sitä innostavampaa, mitä enemmän perheeni osallistuu. En tiedä mitään hienompaa kuin kiertää vaimoni, veljeni ja poikieni kanssa maailmaa.
Maailmassa on ainakin yksi asia, jossa on Maxin mukaan yhä järkeä juuri sen takia, ettei sitä voi täysin selittää.
– Musiikki on jotain sellaista, joka vaikuttaa meidän ihmisten älyyn, tunteisiin, sydämeen ja sieluun sellaisella tavalla, ettei kukaan meistä voi täysin selittää sitä, ja se juuri tekee musiikista niin hienoa. Sitä ei voi järkeistää.
– Minä olen käsitellyt vaikeita asioita musiikin kautta koko ikäni ja se on tehnyt minusta onnellisemman ja tasapainoisemman. Sama pätee nyt lapsiini. Tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät oikein innostu mistään, eikä heillä ole kanavia käsitellä omia ristiriitojaan. Siksi olen äärimmäisen onnellinen siitä, että minulla on aina ollut musiikki.
Suomalainen hardcore nousee hehkuttelun aiheeksi, kun Max sanoo uuden Soulfly-albumin Chaman olevan äkäisempää toimitusta kuin bändin edelliset levyt, ”ja kyllä siellä se Rattus ja Terveet Kädet kuuluu”, kuten Max asian muotoilee.
– Tietysti mukana on tribaaligroovea ja kaikkea sitä, mistä minut on tehty, mutta minua vetää yhä puolensa se, millä tavalla vanhat suomalaiset bändit sanoivat asiat suoraan. Jos heitä vitutti jokin asia, sen annettiin kuulua.
– Nopea kama kuten Favela/Dystopia ja Ghenna ovat silkkaa kaaosta, kuten elettävä maailmakin. Sitten toisaalta taas Nihilist-kappale on ihan Wolverine Bluesin ja Left Hand Pathin aikaista Entombedia sekoitettuna. Levyllä on paljon sellaista poljentoa, jolla haluan pistää ihmiset ajattelemaan itse sen sijaan, että sanoisin miten asiat mielestäni ovat.
Max ylistää toivustavasti perhettään, mutta hänen on syytä kehottaa antamaan tunnustusta myös itselleen: Brasilialainen on aina omaksunut uusia flirttejä metalliinsa tribaaleista nu metaliin ja groove metalista metalcoreen.
– Metallin undergroundissa tapahtuu huikeita asioita juuri nyt, enkä voi saada tarpeekseni bändeistä kuten Goetia ja Genocide Pact, jotka lähtivät meidän mukaamme kiertueelle, Max hehkuttaa.
– Soitimme myös muutaman keikan New Yorkissa Meshuggahin kanssa ja he vetivät muutaman uuden kappaleen siellä. En ikinä kykenisi tekemään tai soittamaan mitään tuollaista kamaa, mutta heiltä se sujuu uskomattoman hyvin.
Perhe on paras, ja pahin
Musiikki on Maxin elämän suurimpia rakkauksia, mutta sen edelle menee yksi asia: Perhe.
Maxista tuli isä ensimmäistä kertaa 32 vuotta sitten. Sittemmin hänelle on siunaantunut lapsia yhteensä neljä, ja yksi adoptiolapsikin. Tätä nykyä Max musisoi paljon kahden poikansa kanssa. Igorin kanssa hänellä on jopa yhteinen bändi Go Ahead And Die. Max kiertää myös veljensä Iggorin kanssa Cavalera Conspiracyn nimissä.
Perhe on isosti läsnä myös Souflyn Chama-albumilla. Maxin poika Zyon ei ole vain levyn rumpali ja perkussionisti, vaan hän myös tuotti koko albumin. Igor soittaa levyllä bassoa neljässä kappaleessa.
– Zyon tykkää soittaa asioita livenä, mutta kokeilla erilaisia versioita samasta asiasta. Saatoimme soittaa samat riffit täysin livenä ja sitten erilaisten efektien läpi, joten pian olimme ihan Godflesh– ja Nailbomb bändien zonessa.
– Chama on hardcore-metalli-tribaali -fuusiota ja tämä ei olisi voinut tapahtua, jos poikani eivät olisi olleet mukana levyllä. Mielestäni Soulfly on aina ollut bändi, johon kuuluu tietynlainen evoluutio, ja tämä on sitä parhaimmillaan.
Chama-albumin sessiot olivat Maxille ihan erityisen palkitsevia ja innostavia juuri sen takia, miten läsnä koko perhe oli levyn teossa. Hän jopa sanoo, ettei välillä tiennyt, tarvitaanko häntä bändissä enää mihinkään.
– Olen tehny niin monta levyä elämäni aikana, että vaikka taistelisin miten paljon sitä vastaan, jossain kohtaa iskee väistämättökin puutumista ja rutinoitumista, jota on iän karttuessa yhä vaikeampi väistää.
– Olen aiemmin päässyt tuon yli uudistamalla musiikkiani, mutta nyt lapseni ovat tässä rinnallani. Zyon jaksaa aina opettaa minua, miten elää terveellisemmin ja se on tuonut minuun yhä enemmän virtaa. Igor taas on ihan samanlainen musiikkinörtti kuin minä, joten opin häneltä koko ajan uutta uteliaisuutta uuden musiikin suhteen.
– Nyt nautin musiikin tekemisestä täysillä. Keskityn hetkeen. En mieti vain sitä, että levy on saatettava valmiiksi, jotta pääsemme kiertueelle. Tämä tapa työskennellä on antanut minulle virtaa vuosiksi tai vuosikymmeniksi eteenpäin.
Virnistelevä Max sanoo, että Chama saattaa vaikuttaa tarkoin suunnitellulta albumilta, mutta se ei ole lainkaan sitä.
– Kahden ensimmäisen Soulfly-albumin aikoihin sanoin mitä sylki suuhun toi ja soitin mitä helvettiä ikinä mieleni teki, ja siitä syntyi hyvässä mielessä aika sekava keitos kaikkea. Aistin Chaman olevan samassa sopassa keitelty.
– Pidän itseni haastamisesta, mutta uskon myös siihen, että kun ”oma juttu” löytyy, sitä kannattaa myös toteuttaa. Se ”oma juttu” voi löytyä monta kertaa elämän aikana. On tärkeää keksiä itsensä uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. Jotkin bändit muuttavat kaiken mitä ovat, minä taas haluan antaa sen kuulua, mistä olen milloinkin innoissani.
– Muistan kun julkaisimme Storm the Gates -kappaleen ja jengi meni ensin hämilleen, miten raskasta paskaa se oli, mutta hetken päästä samat tyypit jo hehkuttelivat sitä. Mitään ei kannata jättää julkaisematta siksi, että se saattaa työntää jengiä pois musiikkisi ääreltä. Tee sitä mitä haluat, niin kyllä ne jäärätkin sen vielä joskus ymmärtävät.
Omia polkuja pitkin
Useammassakin Chama-kappaleessa lauletaan, tai siis huudetaan, siitä miten maailma tuntuu tätä nykyä pyörivän koväaänisimpien öyhöttäjien ja ääriajattelun ympärillä. Max kehottaa tällaisia ihmisiä ”vetämään päänsä perseistään.”
– Minusta asia on hyvin yksinkertainen: Jostain syystä ihmiset tuntuvat luulevan, että sananvapaus tarkoittaa sitä, että mitä tahansa pitää voida sanoa missä tahansa ja milloin tahansa, eikä sanomisilla pidä olla mitään seuraamuksia.
– Tuo on täysin käsittämätöntä. Ensinnäkään jokaiseen asiaan ei tarvitse sanoa jotakin ja toisekseen jokaisella mielipiteellä ei ole merkitystä, eikä pidä ollakaan. Uskon sananvapauteen, ehdottomasti, mutta mielestäni siihen kuuluu myös vastuu. Nykyihminen tuntuu haluavan vain tehdä itsekkäästi mitä lystäävät ilman mitään vastuuta.
Maxin mukaan nettikommentointi johtaa hyvin nopeasti viheliäiseen kierteeseen, jonka myötä kukaan ei ole enää oma itsensä, vaan pyrkii joko miellyttämään kaikkia tai olemaan kaikkia vastaan. Joka asiassa.
– Jopa päättäjät saattavat hieroa päätöstä päivä- tai kuukausitolkulla, tekevät sitten toimenpiteen ja tuntuu kuin he menisivät samantien lukemaan ihmisten reaktioita, ja päästävät kaikenlaiset trollit päänsä sisään, Max naureskelee.
Hieman pienemmässä mittakaavassa oman tien kulkeminen on ollut Maxin vahvin periaate niin kauan kuin hän muistaa. Vaikka kyse on musiikista, Max sanoo että samoja periaatteita voi soveltaa kaikkeen.
– Kun julkaisimme (Sepulturan) Bestial Devastation EP:n (1985) Brasiliassa, meitä syytettiin pettureiksi. Emme kuulemma enää olleet todellista underground black metalia. Olimme kuulemma myyneet itsemme.
– Ajattelin, että mietitäänpä hetkinen. Välitänkö vitun vertaa? En. Missä ovat kaikki nämä tyypit, jotka jo tuolloin yrittivät iskeä Sepulturan maahan? En tiedä. Minä teen yhä musiikkia omalla tavallani. Olen tehnyt aina. Jokainen levyni on aina herättänyt jonkinlaisen reaktion ja usein niitä on lytätty, mutten ole antanut sen hidastaa itseäni.
– Soufly-fanit ovat todella avarakatseisia. Jotkin fanit hylkäsivät minut jo silloin, kun julkaisimme Rootsin (1996) Sepulturan kanssa, mutta on myös paljon väkeä, jotka haluavat elää ja hengittää kanssani Souflyn evoluutiota. Kyllä, osa siitä evoluutiosta on minun innostuneisuuden oikkujani, mutta ne ovat minun oikkujani, ja toimin niiden mukaan.
Kun Max rupattelee tajunnanvirtamaisesti kaikesta kokemastaan, ei Sepulturalta voida välttyä. Sepultura onkin täydellinen esimerkki siitä, ettei Max todellakaan tee sitä, mitä hänen halutaan tehdä, ellei hän halua tehdä sitä itse.
– Jos minä seuraisin muiden odotuksia ja vaatimuksia, olisin liittynyt Sepulturaan uudelleen jo ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta minä olen kulkenut omaa tietäni ja seurannut intohimojani ja sydäntäni, hän summailee.
– Kun aloitimme Sepulturan, meitä ajoi eteenpäin puhdas raivo ja halu tehdä asioita. Emme osanneet soittaa. Emme pitäneet huolta itsestämme. Emme tajunneet mistään mitään. Pikkuhiljaa tulimme paremmiksi ja paremmiksi, saavutimme aika uskomattomia asioita. Lopulta olimme tehneet kuusi albumia ja muuttuneet ihmisinä.
– Siinä vaiheessa tapahtui pahin asia, mitä bändissä voi tapahtua. Kaikki halusivat eri asioita, eikä kukaan kuunnellut toisiaan. En voinut enää laulaa sellaisia sanoja ja sellaista musiikkia siinä seurassa. Olisimme ehkä kasvaneet Sepulturan kanssa vielä isommaksi bändiksi, mutta samalla olisin pikkuhiljaa kuollut sisältä.
Maxin mukaan suurin synti, mitä muusikko voi tehdä, on yrittää miellyttää kaikkia.
– Älkää tehkö niin. Se on yksinkertaista. Joskus on vain sanottava: ”Haistakaa vittu! Minä teen mitä haluan!”