Saksalainen melometallibändi Edguy jakoi maistiaisia elokuisesta Age of the Joker -levystään Hannoverissa. Kitaristit Dirk Sauer ja Jens Ludwig kertovat, miksei yhtye enää miksaa albumeitaan Suomessa.
Teksti: Lauri Ylitalo www.edguy.net
Koska poissaolevista on hyvä puhua paskaa tai suoranaisia valheita, milloin laulajanne Tobias Sammet sairastui viimeksi ”lead singer diseaseen”?
– Ehkä Kreikassa, Dirk Sauer hymähtää.
– Tobias friikkasi, kun juttelin tytölle, jonka kanssa hänellä keskustelu kesken. Vähän aikaa heiteltiin laseja katuun. Mutta seuraavana päivänä kaikki oli taas hyvin.
– Rocktähtihetkiä ei ole usein, koska kiertueella emme näe häntä päivisin, Jens Ludwig nauraa.
– Tobias pitää huolta äänestään. Hän on yleensä hotellissa koko päivän ja tulee paikalle tuntia ennen keikkaa. Ei hänellä ole tähtiasennetta. Tosin muistan yhden keikan Argentiinassa, jolloin Tobias heitteli monitoreita alas lavalta. Ne eivät toimineet, ja laulajana totta kai suutut, ellet kuule ääntäsi. Ne monitorit ansaitsivatkin tulla heitetyiksi.
Pisteyttäkää Age of the Joker asteikolla 1–10.
– Se on ilman muuta paras levymme, Jens Ludwig toteaa.
Vastaushan on latteuksien latteus, tiedotusautomaatin puhetta.
– Mutta se on totta, mitä muuta voimme sanoa, Ludwig naurahtaa.
– Materiaali on tuoretta, ja viime viikko oli jännittävä. Kaikki osat olivat vihdoin paikoillaan, ja saimme kuulla ensimmäiset miksaukset. Age of the Joker on ajankohtainen meille juuri nyt, ja siksi paljon tärkeämpi kuin mikään muu tekemämme levy.
– Muusikot sanovat, että heidän uusi levynsä on paras, koska heistä oikeasti tuntuu siltä. En tiedä, miltä Age of the Joker tuntuu vuoden päästä. Toivottavasti voimme yhä sanoa, että se tosiaan on paras levymme.
Age of The Joker sisältää yhdeksän kappaletta, joista viimeinen on kuunteluhetkellä yhä kesken. Avausbiisi Robin Hood flirttailee pomp rockin kanssa, Rock of Casheliin on rakennettu pitkähkö irish folk -osuus. Two Out of Seveniin on lainattu kasaridiskon sävelrakenteita, Pandora´s Boxiin Bon Jovilta Etelän rockia. Kokonaisuus kuulostaa kuitenkin Edguylta, eikä yhtye onneksi paina koko aikaa power metal -poljin syvällä tiskissä.
– Jos teet melodista musiikkia ja sävellät nopean biisin, se kuulosta aina Helloweenilta ja kaikilta muilta power metal -bändeiltä. Nopeissa biiseissä on hyvin vähän tilaa uusille elementeille.
– Kun teimme esimerkisi Theater of Salvationin (1999), emme osanneet soittaa kuin nopeasti. Nopeiden biisien soittaminen on kun rumputreenien pitämistä. Keskitempoisesti soittaminen on paljon vaikeampaa, ja kun olemme oppineet tekemään niin, miksi emme käyttäisi taitoa?
Edguyn albumit on vuoden 2006 Rocket Ridesta alken on tuottanut Sascha Paeth, joka Edguyn lisäksi on taltioinut esimerkiksi Angraa, Rhapsodya ja Kamelotia. Aiemmin yhtyeen levyt miksasi Mikko Karmila.
– Syy, miksi lopetimme Suomessa miksaamisen oli se, että halusimme kuulostaa enemmän omalta itseltämme. Rakastimme Finnvox-soundia. Mutta jos ollaan rehellisiä, kaikki metallilevyt, jotka siellä miksattiin, kuulostivat Finnvoxilta ja Mikko Karmilalta. Hän käytti usein samoja sampleja, ja totta kai hänellä on oma tyylinsä. Mutta bändi ei kuulostanut enää bändiltä, Jen Ludwig hymähtää.
Kirjoitetaanko Edguyn urasta joskus Mötley Crüen The Dirtin kaltainen sekoilu- ja päihdehuolto-opas?
– Se tulee olemaan hyvin ohut kirja, Dirk Sauer toteaa.
– Los Angelesissa varmaankin oli sellaista 80-luvulla, basisti Tobias Exxel jatkaa.
– Aikoinaan kukaan ei välittänyt, mitä teet, koska ei ollut aidsia. Tänä päivänä täytyy pitää huolta asioista. Internetissä sekoilu leviää heti. Kaikki ovat sen vuoksi varovaisempia.
Lisää Edguyta kesän jälkeen numerossa 7/2011 (#89).