Death doomia soittava Sorrow on saanut valmiiksi Death of Sorrow -albuminsa, joka sävellettiin jo vuonna 1993. Miksi päätitte palata juuri nyt?
– Se vain tapahtui, emme suunnitelleet asiaa sen kummemmin, kitaristi Brett Clarin kertoo.
– Mietimme paluuta kymmenisen vuotta sitten, mutta siitä ei tullut mitään. Minusta tuntuu, että mitä vanhemmiksi olemme tulleet, olemme huomanneet, että aika on käymässä vähiin. Olen myös tehnyt kolme sooloalbumia Journey into Darknessin nimellä, mikä motivoi Andyä [Marchione, laulu ja basso] jälleen studioon. Muutaman puhelinsoiton jälkeen me kaikki olimme sitä mieltä, että on tullut aika purkittaa tuo levy.
Sorrow’n kokoonpano on täysin sama kuin vuoden 1992 Hatred and Disgust -esikoislevyllä. Oletteko pitäneet yhtä kaikki nämä vuodet?
– Olemme pysyneet ystävinä, ja vuosien varrella on ollut aikoja, jolloin pyörimme yhdessä enemmänkin. Andy ja Bill [Rogan, kitara] pelasivat jääkiekkoa yhdessä, minä ja Mike [Hymson, rummut] puolestaan pidimme yhteyttä melkeinpä päivittäin. Kun ryhdyimme tekemään uutta albumia, tulimme paljon läheisemmiksi. Olen tyytyväinen, että olemme säilyneet ystävinä.
Uuden levyn sävellykset syntyivät todellakin jo 30 vuotta sitten, mutta kuinka mahtaa olla sanoitusten laita? Onko tekstejä päivitetty tähän päivään?
– Suurin osa sanoituksista on samoja, mutta mukana on jotain uuttakin, Clarin kertoo.
– Meillä oli pari kappaletta, joiden sanoja emme löytäneet mistään, joten meidän täytyi napsia ne vanhoilta suttuisilta demonauhoilta. Ainoastaan Doom the Worldin ja Someone Else’s Bloodin sanoitukset ovat uusia, kaikki muut tekstit ovat alkuperäisiä.
Sorrow oli esikoislevynsä aikaan osa levy-yhtiö Roadrunnerin väkevää bändikokoonpanoa, johon kuuluivat muiden muassa Deicide, Pestilence, Sepultura ja Type O Negative. Autuus loppui kuitenkin lyhyeen.
– Kun saimme diilin Roadrunnerilta, fiilis oli loistava, mutta taival oli todella lyhyt, koska he tipauttivat meidät vain vuoden jälkeen. Roadrunner teki meille todella paskan tempun, mikä oli suurin syy siihen, että bändi hajosi.
– Skene itsessään oli hauska, mutta meille myös hieman turhauttava. New Yorkin death metal oli kovassa nousussa, meillä oli Suffocation, Immolation, Incantation, Prime Evil, Winter, me ja nippu muita. Keikkoja oli paljon, ja kaikki oli uutta ja kiinnostavaa.
– Koska soitimme hitaampaa ja melodisempaa death metalia, homma ei saanut samanlaista vastaanottoa kuin brutaali kama – ja ymmärrän sen aivan hyvin. Olimme varmaan Long Islandin ensimmäinen kuolometallibändi, mutta Suffocation tuli puolisen vuotta myöhemmin ja me jäimme jalkoihin. Olimme hyviä ystäviä Suffocationin jätkien kanssa, mutta oli turhauttavaa nähdä, että he soittivat kymmenen kertaa suuremmille yleisöille kuin me. Ajat olivat kuitenkin kaikkinensa hienoja. Onneksi olimme osa sitä.
No, tuleeko Sorrow’lta vielä joskus uutta musiikkia?
– Epäilen. En ikinä sano ei koskaan, mutta se on erittäin epätodennäköistä. Tiesimme, että tämä on yhden levyn projekti, ja pelkään, että tänä päivänä kirjoittamamme musiikki ei kuulostaisi enää samalta.
– Sen voin sanoa varmuudella, että keikkoja ei ole tulossa. Olemme tyytyväisiä levyyn, mutta se on kuin Sorrow’n kuoleman jälkeensä jättämä ruumis.
Julkaistu Infernossa 7/2023.