Muistellaanpa Opethin värikästä taivalta suomalaisilla esiintymislavoilla

Aki Nuopponen on nähnyt 21 Opeth-keikkaa, mutta silti odottelee keskiviikon konserttia vesi kielellä. Tässä artikkelissa hän muistelee ruotsalaisbändin erityisiä Suomen-keikkoja.

Kuva: Jussi Niemelä

Odotellessani Opethin tämän viikon keikkaa Helsingin jäähallin Black Boxissa, ymmärsin vasta ensimmäistä kertaa itsekin, miten monta vuotta ja ennen kaikkea miten monta keikkaa tämä ruotsalaisen progressiivisen metallin suurnimi on kulkenut mukana elämässäni: 18 vuoden ja peräti 21 koetun keikan ajan.

Opeth on soittanut Suomessa ainakin 32 kertaa vuosina 2003–2019, minkä takia onkin vaikea muistaa, miten takkuista bändin saaminen Suomeen aikoinaan oli. 2000-luvun alussa bändi oli julkaissut Blackwater Park (2001) albuminsa, ja noussut samalla toden teolla metallimaailmankartalle. Tiedotetta ensimmäisestä Opethin Suomen-vierailusta saatiin kuitenkin odottaa kevääseen 2003 saakka, jolloin Tuska ilmoitti Opethin soittavan festivaalilla. Ja kuinka ollakaan, odotus ei päättynyt edes tähän, vaan venyi vielä pidemmälle saman vuoden syksyyn.

2003 – Peruuntunut Tuska-keikka, syksyn keikkatripla

Progekansa oli odottanut Opethia suomeen vuosikausia, ja viimein keikan oli määrä toteutua Tuskassa 2003. Lukuisat festarikävijät olivat ostaneet päivälippuja tai päättäneet lähteä Tuskaan puhtaasti Opethin takia, minkä takia festariviikonlopun uutinen keikan peruuntumisesta oli musertaa koko tunnelman. Varsinkin kun tilalle hälytettiin Sentenced. ”Bändi, joka soittaa aina ja joka paikassa. Pah.” Tuo ajatus tuntuu nyt 15 vuotta Sentencedin kuoppaamisen jälkeen melkoisen etäiseltä. Nyt Sentencedin näkisi ja kokisi parhaassa muodossaan mieluusti ihan milloin vain, mutta tuolloin bändi oli vielä niin sanotusti peruskauraa festarilla kuin festarilla.

Pian Tuska-viikonlopun jälkeen Opeth palsamoi suomalaisten faniensa haavoja ja ilmoitti soittavansa kolme keikkaa Suomessa saman vuoden lokakuussa: Tampereen Pakkahuoneella, Helsingin Nosturissa ja Jyväskylän Lutakossa. Keikat olivat osa samaa Deliverance (2002) ja Damnation (2003) albumien kiertuetta, joka ikuistettiin sittemmin myös Lamentations-live-tallenteelle (2004). Keikoilla saatiin sitten Opethia tuon menetetyn Tuska-keikankin edestä. Koin itsekin tuolloin Opethin elävänä ensimmäisen kerran, ja Godhead’s Lament, The Drapery Falls, April Ethereal, Advent ja Bleak elävänä olivat juuri niin huimaa kuultavaa kuin oli odotettukin.

Erikoista kyllä, nämä Suomen keikat jäivät myös monien Opethin parhaana kokoonpanona pitämän miehityksen (Mikael Åkerfeldt, Peter Lindgren, Martin Mendez, Martin Lopez) ensimmäiseksi ja viimeiseksi esiintymiseksi täällä.

2005 – Opeth uransa kliimaksissa, kolme keikkaa Helsingissä

Ghost Reveries (2005) oli monella tapaa käännekohta Opethin uralla, ja samalla edellä mainitun kokoonpanon viimeinen levytys yhdessä. Albumin ilmestyttyä se soi ja soi ja soi ja soi niin tolkuttoman paljon, että Opeth-kiima oli ainakin allekirjoittaneen taloudessa äärimmillään. Tulevien keikkojen odottelua ei himmentänyt edes se, että rumpali Martin Lopez jättäytyi pois bändin vahvuudesta jo samaisen rundin Amerikan-osuudella, ja mukana hääri hetken aikaa jopa kymmenistä yhteyksistä tuttu ”mies kuin kone”, Gene Hoglan. Suomen keikkoihin mennessä bändi oli jo kiinnittänyt mukaan väliaikaisen rumpalin Martin ”Axe” Axenrotin, joka muuten soittaa bändissä tänäkin päivänä.

Tavastian tuplakeikasta ja niitä seuranneesta Nosturin keikasta, puntit tutisten 20-vuotiaana tekemistäni ensimmäisistä Opeth-haastatteluista ja itse timanttisista keikoista The Baying of the Houndseineen, The Grand Conjurationeineen ja Blackwater Parkeineen voisi horista vaikka keikkaraportin verran, mutta näistä keikoista muistuu mieleen aina eräs Tavastialla ensimmäisen kerran tapaamani nettituttavan tapaus.

Tämä tuttu oli kovan luokan Opeth-fani, jolla oli liput molemmille Tavastian-keikoille. Vuoden 2003 keikat hän oli missannut. Perjantain keikkaa hän päätti juhlistaa kunnon etkoilla ja alkoholipitoisilla pohjilla. Kävipä sitten niin, että mies meni lämppäribändi Extolin aikana kakkoshädälle Tavastian vessaan, sammui sinne, ja nukkui läpi Opethin keikan. Seuraavana aamuna morkkiksessa suoritettujen avautumisien määrä oli mittaamaton. Loipparia hän kuitenkin nautti, ja lauantain keikkaan valmistautuminen meni jopa kännin puolelle. Tavastialle saavuttuaan hän tsekkaili Extolin keikkaa ja avautui vielä vähän edellisen illan tapahtumista, haki sitten kaksin käsin juotavaa, huojui vessoille päin ja… sammui sinne, ja nukkui läpi toisenkin Opeth-keikan. Tätä voisi jo sanoa suorittamiseksi! Terveisiä juuri sinulle!

2006 – Ankkarock ja Opethin festarikeikkojen karu todellisuus

Opeth, 10–20-minuuttisia progemetallikappaleita ja festarit. Tämä yhdistelmä ei kuulostanut kovin hyvältä edes metallifestarien tapauksessa, eikä se nyt jo edesmenneessä Korson Ankkarockissa ollut yhtään sen parempi juttu.

Opethin keikkaa samalla lavalla edelsi näky, joka ei ole 14 vuodessa unohtunut: kolmen korkeintaan 10-vuotiaan nassikan muodostama Mirror of Madness veteli Ankkarockin Puistolavalla Children of Bodom -apinointia, kappaleinaan muun muassa Appelsiinijaffaa ja Nainen. Melkoinen lämppäri Opethille? No, Opeth itsessään oli saanut täsmälleen samanmoisen soittoajan kuin moni muukin. Vajaa kolme varttia hujahti jonnekin. Juontaja Jone Nikula ihmettelikin keikan jälkeen yleisön buuausta: ”Mitä? Soittihan ne jo neljä biisiä?” Yleisöstä joku korjasi ”Viisipäs!”, mutta viesti tuli selväksi: Opeth ei ole, eikä tullut koskaan olemaankaan, mikään kummoinen yleisfestaribändi.

Saman vuoden Ankkarockissa Anneke van Giersbergen lauloi muuten viimeistä kertaa The Gatheringin riveissä, jos erästä juhlakeikkaa ei lasketa, ja tästäkin hetkestä tuntuu olevan vasta ihan hetki aikaa.

2008 – Peruuntunut Kaapelitehtaan keikka, Cynic ja The Ocean Dante’s Highlightissa

Watershed-kiertue oli pääsemässä vauhtiin joulukuussa 2008 ja Opethin oli määrä soittaa Kaapelitehtaalla Cynicin ja The Oceanin kanssa. Keikka kuitenkin peruuntui Åkerfeldtin flunssailun vuoksi. Tämä taitaakin olla se ainoa kerta, kun Opethin oma keikka on täällä Suomessa peruuntunut.

Itselleni peruuntuminen kääntyi eräänlaiseksi voitoksi! Olin nimittäin jo suunnitellut matkan Tukholmaan seuraavalle päivälle, ja Opeth lupaili kovasti sen keikan toteutuvan. Voitto tässä yhtälössä oli se, että Cynic ja The Ocean päätyivät soittamaan omat keikkansa Dante’s Highlightissa Helsingin keskustassa peräti viiden euron lipunhintaan. Pidemmät setit Cynicilta ja The Oceanilta pienemmän klubin lavoilla olivat jotain, mistä en ollut uskaltanut haaveillakaan.

Tämähän on vieläpä tähänkin päivään mennessä Cynicin ainoa keikka Suomen maalla, joten ainakin sen suhteen tilanne oli vähintäänkin riemukas. Tai kuten Omnium Gatherumista ja Insomniumista tuttu Markus Vanhala asian muotoili: ”Parempi näin! Sitä Kynikkiähän sinne oltiin menossa katsomaan muutenkin!”

2011 – Uudistunut Opeth ja vaivaantunein jäähallikeikka ikinä

Kuten tarina kertoo, Opeth hylkäsi progemetalliset juurensa ja örinälaulut vuonna 2011 julkaistulla Heritage-albumilla. Sittemmin Åkerfeldt joukkoineen on jo myöntynyt soittamaan keikoillaan myös vanhempaa materiaaliaan, mutta tällä Heritage-rundin Suomen-pääkeikalla pitäydyttiin täysin puhtaasti lauletussa materiaalissa.

En tiedä paljonko keikalle oli myyty lippuja, mutta tunnelma oli seuraava: Suurin osa ihmisistä ei tiennyt, millainen keikka on luvassa, ja hämmennys ja sitä seurannut pettymys nosti päätään keikan edetessä. Väkeä jopa valui tasaiseen tahtiin kohti ulko-ovia. Asiaa eivät auttaneet poikkeuksellisen pitkät tauot kappaleiden välissä, Åkerfeldtin heittäessä lähinnä jonkinlaista sisäpiirin helttaa basisti Martin Mendezin kanssa. Uudet progebiisit ja jopa vanhemmat puhtaasti lauletut veisut tuntuivat kaikuvan puolityhjälle Jäähallille, ja tätä keikkaa voin suomalaisesta näkökulmasta pitää jonkinlaisena Opethin nykyisen aikakauden alun kasvukipuiluna.

2015 – Vanhassa vara parempi, ainakin toisinaan Kulttuuritalolla

Neljä vuotta edellisen kasvukipuilun jälkeen Opeth oli kuin eri bändi, ja se näkyi sekä lavalla että settilistassa. Lokakuussa 2005, melko tasan 12 vuotta bändin ensimmäisen Suomen esiintymisen jälkeen, Opeth oli julkaissut Heritage-albumin jälkeen vielä toisen uuden linjansa albumin, ja samalla hyväksynyt myös menneisyytensä osaksi settilistojaan. Ja millä tavalla! Kulttuuritalolla kuultiin Ghost Reveries -albumi (2005) kannesta kanteen.

Ero vuoden 2011 Jäähallin keikkaan oli kuin niillä kuuluisilla yöllä ja päivällä: Soitto kulki hillittömällä jyräyksellä, Åkerfeldt vaikutti lavalla omalta rennolta itseltään. Enkä voi sanoa, etteikö olisi ollut mahtavaa kuulla juuri Opeth-parhaimmistoon kuuluvan Ghost Reveriesin harvinaisempia vetoja livenä.

Kulttuuritalo oli myös yksi konkreettisista esimerkeistä, miten erilaisia tunnelmia Opeth voi luoda eri paikoissa: perinteisillä keikkaklubeilla Opeth on yhä kuin silkka metallibändi, mutta konserttisalit eivät ole tälle kameleontille mikään vieras paikka. Ikääkin bändillä alkaa olla: Kulttuuritalolla oli hauskaa huomata, että yleisön keski-ikäkin oli alkanut kohota.

2019 – Tuskassa 13 vuotta ensimmäisen Tuska-keikan jälkeen

Jos jokin Opeth-keikka rikkoi mainitsemaani ”Opeth ei ole festaribändi” -sääntöä, niin viime kesän Tuska.

Olosuhteet eivät olleet kaikkein otollisimmat metallibändeille, mutta proge-Opethille se passasi: aurinkoinen alkuillan Tuskan päälava keskellä koko yleisön festarielämän ja nousuhumalan kliimaksia, mikäs sen parempaa.

Tuska-keikka vahvisti jo Kulttuuritalolta asti ja sen jälkeenkin useilla Suomen keikoilla vallinnutta ilmapiiriä, jossa Opeth tuntui olevan yhä enemmän sinut menneisyytensä kanssa ja ottaneensa paremman otteen myös nykyiseen soundiinsa. Tuskassa Sorceress ja Ghost of Perdition, The Devil’s Orchard ja The Drapery Falls sekä Cusp of Eternity ja Deliverance soivat täydessä sovussa keskenään, ja yleisö tuntui syövän Åkerfeldtin kädestä myös tämän stand-up-välispiikkienkin aikana.

Sittemmin Opeth on julkaissut viimeisimmän levynsä In Cauda Venenumin (2019), joka vain alleviivasi sitä tunnelmaa, jossa tulevalle keikalle sopii lähteä: Opeth elää juuri nyt toista parasta aikakauttaan, ja sekä bändin menneisyys että nykyisyys sulautuvat keikoilla mahtavasti yhteen, mikä antaakin Black Boxin keikalle erinomaiset puitteet.

Opeth konsertoi Helsingin jäähallin Black Boxissa keskiviikkona 15. tammikuuta. Infernon sivuilla on käynnissä kilpailu, jossa arvotaan lippuja keikalle.