Musta aurinko nousee – haastattelussa Black Sun

Ecuadorissa 25 vuotta sitten perustettu power metal -yhtye Black Sun teki mielenkiintoisen siirron, kun kokoonpanoon astui kaksi tuttua suomalaista metalliosaajaa. Nyt ryhmittymällä on kasassa ensimmäinen yhteinen albumi.

12.11.2024

Black Sun perustettiin Guayaqulin suurkaupungissa vuonna 1999, mutta suomalaisjäsenet liittyivät mukaan vasta hiljattain. Miten yhteistyönne alkoi? 

– Tutustuimme näihin kavereihin, kun he työstivät ja nauhoittivat yhtä julkaisuaan Sonic Pump -studiolla Helsingissä, laulaja Netta Laurenne muistelee. 

– Meistä tuli ystäviä, ja Black Sun pyysi myöhemmin Ninoa [Laurenne, kitara] tuottamaan heidän seuraavan julkaisunsa Silent Enemyn [2020]. Koska laulaja lähti sen tuotannon aikana, suostuin laulamaan joitakin kappaleita ja lähtemään kiertueelle bändin kanssa. Meillä oli niin hauskaa, että päätimme liittyä yhtyeeseen ja alkaa tehdä musiikkia yhdessä. 

Bändin takataskusta löytyy kolme aiempaa pienehkön profiilin kokopitkää sekä muutamia lyhyempiä julkaisuja. Nyt kaikki viittaa siihen, että suurempaa näkyvyyttä on luvassa. 

Mitkä ovat konkreettisimmat erot uuden nimikkolevyn ja bändin aiempien albumien välillä? 

– On aika selvää, että tämä albumi tuntuu erityiseltä, koska se on ensimmäinen uuden kokoonpanon kanssa, basisti Santiago Salem toteaa. 

– Tunnemme todella, että tämä on uusi alku, ja albumi edustaa sitä hyvin. 

Millaisista asioista sanoituksissanne lauletaan? 

– Ihmisen kamppailusta itsensä ja maailman kanssa, Laurenne vastaa. 

– Siitä, että tulee toimeen sen kanssa, kuka on, ja saa siitä irti parhaan mahdollisen. Anteeksiantamisesta, ymmärtämisestä ja oppimisesta. Pyrkimyksestä ja tarpeesta kehittyä, mutta samalla tunnustaa kipu, joka meillä on sisällämme. Ja itsensä puolustamisesta. 

Bändin nimi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hätäisimmät saattavat vetää johtolankoja jopa natsi-Saksan käyttämään Schwartze Sonne -symboliin, mutta nimellä ei ole minkään sortin poliittista yhteyttä. 

– Black Sun edustaa kontrastia, kuten auringonpimennystä. Se on epätavallinen ja erityinen ilmiö, aivan kuten bändimme! Santiago Salem toteaa. 

Etelä-Amerikassa sijaitsevan Ecuadorin ja Suomen välissä on pitkä välimatka, tarkemmin sanottuna noin 10 000 lentokilometriä. Internet helpottaa tunnetusti asioita, ja on lukemattomia yhtyeitä ja projekteja, jotka toimivat eri puolilla maailmaa ainoastaan kansainvälisen tietoverkon välityksellä. 

Oletteko koskaan päässeet harjoittelemaan yhdessä? 

– Kyllä, harjoittelemme joka kerta yhdessä ennen keikkoja, Laurenne vakuuttaa. 

– Treenaamme Ecuadorissa marraskuussa ennen tien päälle lähtöä.

Julkaistu Infernossa 8/2024.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja