Vaasa palaa on yksi tämän hetken lupaavimpia suomalaisia raskaan rockin edustajia, eikä bändi jää edes tähän: Se yhdistelee rockia, nu metallia, raskaampaa runttausta, iskelmää, emoa, elektroa ja mitä ikinä sattuu haluamaan.
Oikeastihan bändin nimikin on VVVSV PVLVV, ja kaikki muukin tässä joukossa on vallan omalaatuista, joten otetaanpa laulaja Joni Salomaan kanssa selvää, mistä tämä vasta debyyttinsä tehnyt bändi on tehty.
Ennen sitä tehdään kuitenkin selväksi yksi asia: Vaasa. Mikä on parasta Vaasassa? Entä kaikkein pahinta?
– Vaasassa parasta on tämä meidän bändi! Salomaa lohkaisee heti kärkeen ja lisää sitten, että muita hienoja asioita kaupungissa ovat myös meri, kiinnostava historia ja monipuolinen ravintolatarjonta.
– Vaasan yleinen asenneilmapiiri sen sijaan on vähän varautunut. Täältä puuttuu sellainen yhdessä tekemisen meininki, eli sitä puolitutun yritystä, bändiä tai taidenäyttelyä ei kovin herkästi lähdetä tsekkaamaan. Myös kielimuuri jakaa kulttuurin tekijöitä ja yleisöjä yhä rajatumpiin kupliin.
Ennen kuin alkaa vaikuttaa siltä, ettei Vaasa olisi Salomaan mielestä mukava paikka, alkaa ansaittu namedroppailu.
– Muutamia kovia vaasalaisia asioita ovat tietysti Suomen paras kauhukirjailija Marko Hautala, älytön turborock-bändi Grillijono K.O., upea elokuvateatteri ja keikkavenue Ritz sekä loistavalla olutvalikoimalla varustettu Little Pub!
Päällään seisovia aakkosia ja ideoita
Nyt kun on Vaasa ja vaasalaisuus hoidettu pois alta, keskitytään Vaasa palaa -bändiin.
Tai siis yhäkin bändin nimihän on VVVSV PVLVV. Mistä tällainen erittäin mieleenpainuva kirjoitusasu, joka saattaa herättää huomion yhdessä ja toisaalta aiheuttaa närästystä toisessa kuulijassa?
– Uskomatonta tai älkää: Ideaa ei varastettu Sakara Recordsilta, jonka logo tyylitellään ”SVKVRV”, Salomaa naurahtaa.
– Sen sijaan se ON varastettu alternative rock -bändiltä nimeltään PVRIS, joka teki muhun vaikutuksen, kun näin heidät vuonna 2015 lämmittelemässä Bring Me the Horizonia Helsingin Kaapelitehtaalla.
VVVSV PVLVV, SVKVRV ja PVRIS eivät kuitenkaan ole ainoita A-kirjainta häpäiseviä artisteja, sillä mieleen tulee myös ainakin pop-artisti JVKE ja kotimainen rock-bändi CVPRI.
– Idea päällään seisovista A-kirjaimista syntyi samaan aikaan kuin ajatus bändin nimestä, eli ne kulkivat heti käsi kädessä. Mun mielestä se näyttää logossa hienolta ja tuo heti tietyn mielleyhtymän sääntöjen rikkomisesta, joka on linjassa myös meidän genrerajoja rikkovan musiikkityylin kanssa.
– Sitä paitsi jos onnistuu omalla taiteellisella ratkaisulla vielä 2025 ärsyttämään ihmisiä, niin onhan se hienoa, kun välillä tuntuu siltä, että millä ihmeellä tässä saturoituneen musiikkikentän tarjonnassa pystyy aiheuttamaan mitään tunnereaktioita runsaudenpulasta kärsiville kuuntelijoille.
Nimen taustan avaaminen saa Salomaan palaamaan kaiken alkulähteille, eli koko bändin perustamiseen.
– Vaasa palaa on perustettu vuonna 2019. Sitä ennen minä ja kitaristi Akseli oltiin demoteltu kepeitä suomirock-biisejä Aksun opiskeluaikojen solukämpässä. Löydettiin puolituttujen kautta rumpuihin Teemu ja pian sen jälkeen meille entuudestaan tuttu kitaristi Samuli liittyi bändiin. Julkaistiin ekat biisit nelikkona kunnes Aapo liitty bändiin.
– Alkuun tehtiin siis pienemmällä porukalla, mutta vision kirkastuessa loput palaset loksahtelivat jäsenistön muodossa paikoilleen, eikä Vaasa palaassa ole ollut yhtäkään miehistönvaihdosta.
Salomaa paljastaa, että ”kepeistä suomirock-henkisistä demoista” Vaasa palaa eteni todella nopeasti siihen eri musiikkisuuntien keitokseen, jota kuullaan nyt bändin debyyttialbumilla.
– Meidän musiikkityyli lähti pian ottamaan jos ei pelkästään raskaampaa, niin ainakin kokeilevampaa suuntaa. Julkaisimme ennen debyyttipitkäsoittoa reilusti yli 20 biisiä singleinä, kuten on ajan hengen mukaista.
– Mä olin säveltäjänä kuitenkin alkanut huomata sen alkavan vaikuttaa siihen, millaisia biisejä teen. Jopa alitajuisesti tuli sävellettyä sinkkubiisi-mentaliteetilla, joka johti siihen että biisien pituudet ja sovitukset alkoivat noudattaa samaa kaavaa.
Salomaa muistelee, että debyyttilevyn teosta tehtiinkin koko bändin voimin päätös lauantaina 9.12.2023 missäpä muualla kuin saunan lauteilla. Albumi oli kaikkien mielestä hyvä ja selkeä seuraava askel.
Sen sijaan kaikille jäsenille mieluisa uutinen ei ollut, kun Salomaa ehdotti, ettei levy tulisi sisältämään yhtään jo julkaistua biisiä, vaan levyn tuli olla kokonaisuus, jonka jokainen kappale on sävelletty paitsi omana teoksenaan, myös isompaa kuvaa ja levyn draaman kaarta ajatellen.
– Alkuun meinasikin näyttää siltä, ettei suuruudenhullu ajatukseni toteudu, vaan levylle tulisi ainakin pari-kolme jo vuosina 2023-2024 julkaista sinkkua, mutta sain lopulta jallitettua pari bändin jäsentä puolelleni ja yhdessä äänestimme vallankumouksen puolesta: Teimme toden totta lopulta 12 aivan uutta biisiä, joista 10 päätyi levylle.
Mikään ei ole liian mitään
Kuten todettua, Vaasa palaa on todellista genrehybridiä. Siis ei sellaista, että bändin rockissa on vaikkapa hieman rap-osuuksia ja raskaampia revittelyjä, vaan bändi on aidosti niin monen osan summa, ettei sitä voi määritellä.
Sekasotkun sijaan syntyy huiman hienosti toimiva keitos rockin, metallin ja jopa elektronisen musiikin tarttuvimpia ja kiemuraisimipia puolia, eikä Vaasa palaa selvästikään pelkää piilotella koukkujaan tai vetää tarpeen tullen turpaan.
– Ihan aluksi Vaasa palaan oli tarkoitus julkaista niitä mun ja Aksun demottamia suomirock-biisejä, mutta se ei tuntunut meistä luontevalta ja tässä ollaan.
– On kyllä totta että tällä konseptilla voi mennä myös pahasti mönkään ja se on tullut tehtyä itsekin. Soitimme Akselin kanssa nuorina poikina bändissä nimeltä Apus, jonka EP ”Idyllit ja kulissit” sai melkoisen lennokkaan arvion Imperiumin verkkosivuilla. Tätä suuntaa on tosiaan haettu jo aiemmin siinä kuitenkaan vielä silloin kovin hyvin onnistumatta. Eli harjoitus on ehkä tehnyt, jos ei mestaria, niin ainakin aiempaa paremman.
Sun trvumojen soundtrvck -debyytiltä löytyy raskaimpien puolien ohella flirttiä niin moneen musiikin suuntaan, että monella voisi iskeä ”eihän tällaista voi tehdä” -itsesensuuri päälle, kun kaikki rajat kaatuvat.
– Ollaan bändin alkutaipaleella pidetty ihan palaveria juurikin siitä, että ”voiko näin tehdä”, Salomaa sanoo.
– Kitaristimme Samuli muisti, että tehtiin aikanaan niinkin, että jokainen sai nimettömästi kommentoida yhteiselle verkkokirjoitusalustalle, mitä kokee bändin musiikissa ja toiminnassa hyvänä ja mitä huonona, ja mihin suuntaan kukin haluaa bändiä viedä.
– Tuosta sessiosta on jäänyt elämään heitto ”Mikään ei oo meille liian mitään”, jonka kitaristimme Akseli tuolloin päästi ilmoille.
Salomaa sanoo, ettei ärsyttäminen ole ollut bändille mikään itseisarvo missään kohtaa, mutta lieveilmiönä sitä ei olla välteltykään.
– Meille muusikkoina on myös palkitsevaa hakea niitä omia rajoja, että saadaanko vaikka tällainen tai tuollainen juttu toimimaan. Uskallus toimia tällä tavalla juontaa varmaan siitä, että bändissämme on musiikillisesti avarakatseista porukkaa, ja kun ollaan tietyllä tapaa yhdessä sovittu, että tällaista linjaa halutaan tehdä.
– Kaikki negatiivinen palaute, kritiikki ja ihan suoraan sanottuna vittuilukin on käännetty bändin Whatsapp-ryhmässä meemeiksi ja jatkettu entistä varmempana omasta linjastamme.
Ei ole sattumaa, että Vaasa palaan musiikki on monenkirjavaa. Syyt tälle tulevat selviksi, kun tenttaa Salomaalta sitä, millaista musiikkia bändin jäsenet kuuntelevat silloin, kun eivät ole sorvailemassa omia kappaleitaan.
– Kirjava on hyvä adjektiivi kuvaamaan sitä soittolistaa, joka meidän keikkapakussa ja bändin tykyilloissa soi.
– Yhteisiä varsinaisia suosikkeja on oikeastaan todella vähän ja on ehkä helpompi todeta, että bändin jäsenet kuuntelevat melko ennakkoluulottomasti kaikkea mitä joku kulloinkin keksii laittaa soimaan. Juuri viime keikkareissulla Porin ja Espoon keikoille ajellessamme pakussa soivat Kirka, Shakira ja Rotten Sound. Niin, ja Jope Ruonansuu.
– Ainoa bändi joka yhdistää meitä kaikkia on Iron Maiden. Puolet bändistä rakastaa sitä yli kaiken ja puolet taas vihaa!
Kaikki keinot käyttöön
Debyytti on aina debyytti. Harva bändi välttää kaikki kompastelut ja lastentaudit, kun synnyttelee esikoistaan.
– Me ei oikein osata tai haluta tehdä kompromisseja, joka on sekä hyvä että huono asia, Salomaa paljastaa.
– Lopputuloksen kannalta se on äärimmäisen hyvä, sillä mikään ratkaisu ei ole koskaan vesitetty versio alkuperäisestä, vaan joko jokin asia tehdään täysillä tai sitten sitä ei tehdä ollenkaan.
– Levyä tehdessä näitä kohtia tulikin sitten aiempaa enemmän lyhyen ajan sisällä. Lisäksi jokaisen rooli ja merkitys yhtyeessä sekä tapa tehdä musiikkia konkretisoitui, jopa henkilöille itselleenkin, levyn teon aikana.
– Tämä aiheutti tietyllä tapaa varmaan jotain kasvukipujakin. Prosessi oli myös aika intensiivinen ja meillä oli henkilökohtaisissa elämissä todella isoja vastoinkäymisiä, minkä uskon kuuluvan levyllä myös.
Osa albumin kappaleista haki Salomaan mukaan muotoaan todella pitkään, mutta niidenkin tapauksessa lopputulema oli se, että Vaasa palaa sai koko ajan vain enemmän ja enemmän itsevarmuutta siihen, että se on oikealla tiellä.
– Isoin työ oli nvururvitv-biisissä ja ollaan jopa vitsailtu, että levy meinasi jäädä tekemättä yhden rumpukompin takia!
– Muu bändi halusi ehdottomasti biisin pääteeman taustalle discokompin, mutta rumpalimme Teemu vastusti sitä. Tästä otettiin oikeasti aika kovaakin yhteen muun muassa erään tykyillan jälkeen, jolloin asiasta on väännetty vielä puoli kahden aikaan yöllä erään vaasalaisen panimoravintolan edustalla.
– Rumpalimme Teemu kuvaili tilannetta jälkeenpäin niin, että siinä ”järkkymätön este kohtasi pysäyttämättömän voiman”. Henkilövahinkoja ei kuitenkaan syntynyt ja jokainen asiasta kiinnostunut voi käydä itse kuuntelemassa mikä komppi biisiin lopulta päätyi.
– Mä vielä lyön -biisiä pyöriteltiin myös monessa, monessa eri muodossa ja ihan vihoviimeinen versio syntyi kitaristi Samulin ohimennen heittämän kommentin myötä. Hän totesi viimeisissä treeneissä ennen äänitysten aloittamista, että ”tän biisin riffi ei oo tarpeeksi raskas, kun tässä tapahtuu niin paljon”.
– Tämä ajatus jäi mulle päähän ja tein biisistä kotistudiossani vielä yhden demon, jossa pääriffistä jätettiin pois lähes kaikki. Jäljelle jäi vain kitaristimeeminäkin tunnettu ”0-0-0” -kuvio, eli sellainen riffi, jossa paksuinta/matalinta kieltä lyödään kuin luolamies sapelihammastiikeriä.
– Myös biisin kertosäettä koetettiin monella eri poljennolla ennen lopullisen muodon löytymistä. Biisistä tehtiin seitsemän tai kahdeksan erilaista versiota ennen kuin päädyttiin tähän lopulliseen levylle päätyneeseen versioon.
Ihan kaikki kappaleet eivät vaatineet tällaista taistelua valmistuakseen. Myös sukkana mentiin sisään.
– Kappale ”lvskuvvrjo” syntyi käsittämättömän vaivattomasti, etenkin laulujen osalta. En usko yliluonnolliseen, mutta siinä hetkessä tunne oli kuin jonkin suuremman voiman välikappaleella: Sanoitin, sävelsin, sovitin ja äänitin biisin laulut yhdeltä istumalta.
– Lähdin tilanteesta jossa mulla oli puhelimen muistiossa ajatus ”jos sun laskuvarjo ei toimi, niin sulla on onneks koko loppuelämä aikaa korjata se”. Kolme tuntia myöhemmin ”lvskuvvrjo”-biisin laulut oli edennyt tuosta ajatuksesta valmiiksi äänitettyyn muotoon taustalauluineen päivineen. Tilaisin näitä sessioita lisää, kiitos!
Albumilla on paljon aivan huimia kertosäkeitä, yksityiskohtia ja revittelyjä. Vaasa palaa tekee sellaisia irrotteluja monelle suunnalle, että on jopa uskomatonta, miten yhtenäisenä ja sulavana kokonaisuus pysyy.
– Levyn ja kiertueemme keikkojen avausbiisi ”sä et oo nvrsisti, muttv” kirvoitti kerran kommentin: ”Bändin tullessa lavalle pitää ihan miettiä että tuleeks noi vittu päälle tuolta??” Siinä biisissä on kyllä hyvää, vinksahtanutta jytinää.
– Kitaristimme Samuli kuvaa, että ”lvskuvvrjon” kertsi vetäessä, sointukomppia soittaessa ja kolmiäänistä lauluharmoniaa vetäessä tulee aina sellainen olo, että nyt on hyvä meininki ja biisi onkin iso energiapiikki keikoilla.
– Levyn nimikkobiisi ”sun trvumojen soundtrvck” on sellainen, että yleisön lisäksi myös bändin muut jäsenet ovat kertoneet liikuttuneensa sen tekstistä. Sen vaikutuksen yleisöön huomaa joka keikalla. Sen tahtiin oon kahtena eri kertana todistanut jonkun pariskunnan tanssivan hitaita kuin yläasteen limudiskossa.
– Rumpalimme Teemun aiemmin vastustelema ”nvururvidvn” discokomppi hänen omilla mausteillaan on lopulta muotoutunut miehen omaksi lemppariksi livenä: Hän on kehittänyt siihen melko elvistelevän tavan soittaa komppi yleisöä ihastuttaen vain yhdellä kädellä.
– Kitaristi Akseli pitää erityisesti ”svttuuhvn sitä” -biisistä niin levyllä kuin livenä. Siinä on sellaisia elementtejä jotka toimivat hänelle erityisen hyvin: Tuplabasarikomppi, hienoja kitarajuttuja sekä isot, kolmen äänen laulusovitukset.
Albumi kuin tunnelukko
Vaasa palaa ei jätä debyytillään pakettia siihen, että kappaleet ovat helvetin monipuolisia ja tarttuvia.
Lyriikoissakaan ei säästellä: Levyllä puhutaan kivuliaista asioista niiden oikeilla nimillä ja jopa niin suoraan, että monin paikoin on pieni ihme, ettei Salomaa ole lähtenyt peittelemään tosiasioita useamman synonyymikerroksen alle.
– Oon aina tykännyt kirjoittaa suoraan, mutta kuitenkin ikään kuin piilottaa symboliikkaa teksteihin. Niistä osa on varmasti sellaisia, etteivät ne aukea kenellekään muulle kuin mulle itselleni ja sehän ei haittaa.
– Saan itse kiksejä siitä, että näen teksteissä ylimääräistä vaivaa ja sehän tässä kuitenkin on se pääasiallinen motiivi: Omien tuntojen purkaminen ja solmujen avaaminen tekstimuodossa.
Salomaa nostaa esille kappaleen nvururvitv, josta löytyy muun muassa suoraviivaisen arvoituksellinen rivi: ”Montako kevättä vielä täytyy sinnitellä, että ei välitä vittuukaan enää”.
– Mä ajattelin teininä että, kun kasvan aikuiseks, epävarmuudet helpottaa, mutta ainakaan itsellä niin ei käynyt. Tukeuduin siis pitkään siihen ajatukseen, että huono itsetunto korjaantuu ikään kuin itsestään iän myötä. Eli mitä enemmän keväitä on elänyt, sitä parempi itsetunto on.
– Mutta eihän se niin mene. Olisihan se tietty ollu synkempää käyttää jotain ”taas selvisi yhden talven yli”, mutta koska kevät symboloi toivoa, niin halusin käyttää toiveikasta kielikuvaa mutta yhdistää siihen kirosanan ja epäonnistumisen eli niin sanotusti esittää sen siitä syntyvän mielikuvan.
Albumin kärjessä kuullaan myös kappale sä et oo nvrsisti, muttv, johon varmasti aika moni tuntee yhteyttä.
– Siinä ei ole mitään metatason kikkailua, vaan se on silkkaa katkeruutta ja pahaa oloa, Salomaa kertoo.
– Itsesensuuria tulee harrastettua itse asiassa aina uutta tekstiä kirjoittaessa, siis joka ikinen kerta. Se sama kamppailu alkaa aina uuden tekstin äärellä: ”En mä näin voi kirjottaa, entä jos joku loukkaantuu kun kirjotan näin rumasti? Mitä musta ajatellaan jos kirjoitan näin?”
– Etenkin tuo viimeinen esimerkki on kirjoitusprosessin aikana paljon läsnä. Mulle se kertoo siitä, että vaikka oon käynyt kolmen vuoden kuntoutuspsykoterapian, niin joku oma prosessi on vielä kesken. Näiden tekstien teko on siinäkin mielessä ihan huikea kokemus itselle, että siinä tulee voitettua oma mieli joka kerta kun saa tekstin valmiiksi.
Sun trvumojen soundtrvck ei ole Salomaan mukaan varsinainen konseptilevy, mutta teemalevy kylläkin. Levyn jokainen biisi käsittelee jotain traumaattista kokemusta, asiaa tai toimintamallia, joka on seurausta traumasta.
Salomaa itse on kokenut elämässään paljon: Hän jäi orvoksi vain 2-vuotiaana, menetettyään vanhempansa perhesurmassa, ja on käynyt läpi pitkän ja monivaiheisen terapian.
– Teeman perusidea on se, että nämä traumaattiset kokemukset määrittävät meidän elämää. Kun tulee tietoiseksi siitä, että kaikki elämän tapahtumat seuraa meitä alitajunnassa, silloin niiden yläpuolelle voi päästä ja niistä voi saada kontrollia. Parantumisesta ei ole kyse, vaan niiden kanssa elämään oppimisesta ja armollisuudesta itseään kohtaan.
– Levy on terapiamatka omaan mieleen ja käytöksen syihin ja seurauksiin. Levyn nimikkobiisi niputtaa yhteen sen, mitä voi käydä, jos sulkee kaikki negatiiviset tunteet myttyyn, eikä koskaan käsittele niitä. Usein sellaiset ihmiset, minä mukaan lukien, ollaan todella ankaria itsellemme.
Sun traumojen soundtrackilla pauhaavat kaikki ihmisen elämän varrella kohtaamat negatiiviset asiat alati kakofonisempana möykkänä. Se on jotain sellaista, mikä on läsnä kaikissa tilanteissa ja määrittää ihmisen käytöstä.
– Ihan kuin elokuvien soundtrack tekee leffakohtauksille: Jos sä et ole tietoinen siitä, että siellä se muuten nyt soi ja yrittää saada mut tuntemaan näin tai noin, niin sitten oot tuomittu elämään sen mukaan mitä se soundtrack sulle soittaa. Yksinkertaisesti sanottuna ”sun traumojen soundtrack” on siis tunnelukko.
Salomaa sanoo pitävänsä monenlaisesta suomilyriikasta ja ihailevansa sekä salaperäisempää että suorempaa lyriikkaa.
– Happoradion Aki Tykki, Paula Vesala, Sara-yhtyeen Joa Korhonen, Paperi T ja Mokoman Marko Annala ovat varmasti ne omat top5 kirjoittajat suomenkielisessä musiikissa. Kunniamaininnat on annettava Janne Rintalan Arttu Wiskarille tekemistä teksteistä ja Saara Törmän Antti Tuiskulle tekemästä lyriikasta.
– Lisäksi tuoreemmista kirjoittajista on nostettava esille Varjola-nimisen yhtyeen Wesa Hauturi, jonka tekemisiä mun on ollut ilo seurata lähietäisyydeltä. Hän on kirjoittanut todella hienoa lyriikkaa. Herkkää, aitoa ja kursailematonta.
– Kuten listasta huomaa, mitään varsinaista yhdistävää tekijää ei ole. Tykkään yhtäältä Joa Korhosen monitulkintaisesta tyylistä, Arttu Wiskarin Juicen ja Leevi & the Leavingsin hengessä tehdystä multiriimien täyteisestä tarinankerronasta ja Paperi T:n itseironisen paatoksellisesta masistelusta. Hyvä teksti aiheuttaa tunnereaktion.
Hurmiota ja pudotuksia
Vaasa palaa on harvinaisen valmis debyyttilevyn julkaisija: Sillä on hallussaan tiukka paketti omalaatuista musiikkia, jossa on myös paljon ajatusta, ja bändin voisi kuvitella julkaisevan vielä vaikka minkälaisia albumeita.
Ajat eivät kuitenkaan ole helppoja uusille bändeille. Paitsi jos kaikkeen tekemiseen suhtautuu oikealla asenteella.
– Suomi on täynnä bändejä, joissa on yhtä hulluja ihmisiä kuin me. Tarkoitan sitä, että jokaiseen pikku kuppilaan on tulossa soittamaan vähintään 500 bändiä, jotka ovat valmiita ottamaan rahallisesti pataan vain päästäkseen tekemään sitä omaa juttuaan.
– Onhan tämä kuluttavaa: Yöunet ovat lyhyitä ja välimatkat ovat pitkiä. Lompakot ovat tyhjiä ja keikkapaku täyteen ahdettu. Välillä mielenterveys kärsii. Mäkin myyn meidän keikat, hoidan kaiken muunkin kontaktoinnin ja organisoinnin sekä teen suurimman osan biiseistä, grafiikat, markkinoinnin ja somen.
– Arki ei myöskään pysähdy silloin kun me käydään leikkimässä rokkitähtiä. Keikkaviikonlopun jälkeen nukkumaan meneminen, herätyskelloon herääminen ja maanantainen aamuruuhka on oikeesti aika iso pudotus siitä hurmiosta, jota keikkojen aikana kokee. Eikä siinä hurmiossa meille ole kyse mistään ihailun tai ”fanituksen” kohteena olemisesta.
– Musiikin voima, yhteisöllisyys niin bändikavereiden kuin yleisön kanssa, omien visioiden toteuttaminen ja niin edelleen. Siitä siinä on kyse. Rahaahan tähän saa menemään, mutta keikkojen jälkeen yleisön kanssa käydyt keskustelut, ihmisten tarinat siitä miten ovat saaneet biiseistämme voimaa ja ihan vaan huonot vitsit bändin kesken kolmelta aamuyöllä ovat kaikki jotain sellaista jota ei voi rahassa mitata.
Entä Vaasa palaa live-bändinä? Miksi jengin pitäisi tulla juuri teidän keikalle?
– Me ollaan livenä intensiivisiä, viihdyttäviä ja aitoja. Meidän keikoilla itketään ja nauretaan. Joskus samaan aikaan.
– Meidän live on moderni rock and roll -show. Ei pelkkä hevikeikka. Vaikka kyllä niille rokkipoliiseillekin on herkkua tarjolla, siitä pitää huolen kolmiääniset laulustemmat ja ajoittain melko teknisetkin tekniset kitara- ja rumpujutut.
– Tämä kysymys ja koko haastattelu on hyvä lopettaa basistimme sanoihin, jotka hän toistaa tsempiksi koko bändille ennen jokaista keikkaa. Lause tiivistää keikoistamme jotain oleellista ja lisäksi on mielenkiintoista nähdä, päätyykö se sensuurin läpi lehteen asti sellaisenaan: ”No niin jätkät, rokataas niin että kyrpä räjähtää!”