NWOBHM-pioneeri Angel Witchin perustajajäsen Kevin Riddles on kuollut

Riddles soitti bassoa yhtyeen nimikkodebyytillä.

07.07.2025

Basisti Kevin Riddles nukkui pois sairaalassa perjantaina 4. heinäkuuta, tiedotetaan Angel Witch-, Tytan– ja Kev Riddles’ Baphomet -yhtyeiden some-kanavissa. Riddles oli kuollessaan 68-vuotias.

Riddles oli vuonna 1978 perustamassa NWOBHM-pioneeri Angel Witchiä, joka oli suuri esikuva erityisesti monille thrash metal -yhtyeille kuten Metallicalle, Megadethille, Slayerille ja Anthraxille. Riddles oli mukana yhtyeen varhaisilla demoilla sekä vuonna 1980 ilmestyneellä Angel Witch -debyyttialbumilla.

Angel Witch hajosi (ensimmäisen kerran) 1981 ja Riddles perusti Tytan-yhtyeen. Yhtye äänitti debyyttinsä (jolla oli mukana myös entinen Judas Priest -rumpali Les Binks) 1982, mutta albumi jäi julkaisematta levy-yhtiö Kamaflagen kaaduttua. Tytan lopetti toimintansa kesällä 1983. Metal Masters kuitenkin sai bändin debyytin nauhat haltuunsa ja julkaisi ne vuonna 1985 Rough Justice -nimellä. Vuonna 2012 Tytania pyydettiin esiintymään Saksan Keep It True -festareille ja yhtye jatkoi keikan jälkeen taas toimintaansa. Bändin toinen pitkäsoitto Justice Served julkaistiin 2017.

Riddles perusti muutamia vuosia sitten Kev Riddles’ Baphometin, jonka kanssa tämä esitti Angel Witchin tuotantoa edelleen toiminnassa olevan yhtyeen ainoan alkuperäisjäsenen Kevin Heybournen siunauksella.