Ozzy Osbourne perui Amerikan-kiertueensa – terveysongelmat vaivaavat edelleen

"En halua aloittaa kiertuetta ja sitten perua keikkoja viime minuuteilla", Osbourne toteaa.

18.02.2020

Viime vuonna sattunut vakava tapaturma ja siitä johtuneet terveysongelmat sekä jo vuonna 2003 diagnosoitu Parkinsonin tauti ovat piinanneet Ozzy Osbournea ja pakottaneet laulajan perumaan ja/tai lykkäämään kiertueita moneen otteeseen. Nyt Osbourne tiedottaa joutuvansa perumaan kesälle kaavaillun Pohjois-Amerikan-kiertueensa, koska laulaja on menossa keväällä saamaan jatkohoitoa moniin vaivoihinsa eikä ole varma, kuntoutuuko hän ajoissa kiertuetta varten.

”Olen kiitollinen ihmisten kärsivällisyydestä, koska minulla on ollut todella paska vuosi. Valitettavasti pääsen Sveitsiin hoitoon vasta huhtikuussa ja ne vievät kuudesta kahdeksaan viikkoa. En halua aloittaa kiertuetta ja sitten perua keikkoja viime minuuteilla, koska se ei ole reilua faneille. Annan heille mieluummin rahat takaisin nyt ja kun viimein pääsen tien päälle, ne, jotka nyt ostivat liput, pääsevät ensimmäisten joukossa ostamaan liput tuleville keikoille”, Osbourne sanoo tiedotteessaan.

Näillä näkymin siis Amerikan-kiertueen peruuntumisella ja Osbournen hoidoilla ei ole vaikutusta loppuvuoden Euroopan-kiertueeseen vaan pimeyden prinssi nähdään suunnitelmien mukaan myös Suomessa 7. joulukuuta. Pidetään peukkuja, että Ozzy nyt viimein saisi itsensä taas kuntoon.

Osbournen uusi sooloalbumi Ordinary Man julkaistaan tulevana perjantaina eli 21. helmikuuta.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja