Etsi
King nimeää myös Jeff Hannemanin kynästä lähteneen suosikkiriffinsä.
Ensikuulemalta täysiverisen bilebiisin taustalta löytyy myös meitä suomalaisia tässä ajassa koskettava ajatus.
Finnish Death Metal Maniacs ottaa huomioon nuoret ja opiskelijat.
Myös itse keikkaan liittyy erityinen piirre.
Sinä 2.0 -kappaleella on mukana laulaja MC Raaka Peen tytär.
Ennakkolippujen myynti alkaa 31.10.
Mukana myös laulaja-kitaristi Tommi Havon biisi biisiltä -kommentit.
Vitsit käyvät vähiin Viikatteen tuoreella kappaleella.
Kotimainen melankolia ei koskaan mene pois muodista.
Ja siinä sitä riittääkin ällisteltävää.
Keikkaelämä ei totisesti ole kaikkia varten.
Kreikkalaisen black metalin konkari yhtyeineen julkaisee toisen studioalbuminsa ensi kuussa.
Jälleen se aika vuodesta.
Suru-uutisia maailmalta.
Schaffer sanoo katuvansa syvästi tekoaan.
Wheel on päässyt mukaan nimekkääseen joukkoon.
Myös digiversio tulossa.
Kyseessä on ensimmäinen single, jonka laulusta vastaa yksin Emily Armstrong.
Kappaleeksi valikoitui tällä kertaa Skulls.
Bändin sisällä kuohuu - taas.
Myös konsertti Helsingissä on peruttu.
Yhtye paketoi uransa jäähyväis-ep:n ja keikan merkeissä.
Metal Injection kehuu Convulsen debyyttiä.
Lipunmyynti konserttiin alkaa perjantaina 25.10.
Cradle of Filth lähestyy 14:nnen studioalbumin julkaisua.