Parhaillaan 30-vuotisjuhlakeikkaansa valmistautuva Sara on julkaissut uuden musiikkivideon viimeisimmältä Hallava-albumiltaan löytyvälle Massaharha-kappaleelle. Videon toteutuksesta vastaa yhtyeen luotto-ohjaaja Andreea.
”Näin Massaharhan eräänlaisena ’käänteisenä valaistumisena’. Teos ammentaa symbolisesti niin sanotusta ’musta joutsen’ -ilmiöstä: ennalta arvaamattomasta tapahtumasta, joka vääristää ja muovaa kaiken ympärillään. Massaharha on visuaalinen metaforani ihmisen luonteen hitaalle rappeutumiselle ja niille katastrofeille, jotka opimme järkeistämään vasta, kun on liian myöhäistä – kerrottuna alkukantaisella kielellä, jossa maa, vesi, liha, ihmisen jäljet ja pimeä valo kietoutuvat yhteen”, ohjaaja kertoo.
Sara juhlistaa kolmekymppisiään Tampereen Tavara-asemalla perjantaina 14. marraskuuta. Ilta tulee pitämään sisällään kappaleita yhtyeen kaikilta kymmeneltä albumilta, aina vuoden 2000 debyyttialbumi Narupatsaista tammikuussa ilmestyneeseen Hallavaan. Lipunmyynti on ollut vilkasta ja Tiketti näyttääkin tätä kirjottaessa jo keltaista, eli kannattaa hankkia omansa hetimiten, mikäli mielii osallistua juhlintaan.