Kehutusta Towards the Light -debyytistänne on yli neljä vuotta, joten uuden levyn kanssa ei ole kiirehditty. Minkälainen prosessi Fatesin synnyttäminen oli?
– Fates on meille monella tavalla tärkeä levy, perustajajäseniin kuuluva kitaristi Joni Junnila aloittaa.
– Ensinnäkin se edustaa jatkuvuutta. Joissain Towards the Lightin aikaan tehdyissä arvosteluissa pelättiin, että Crimson Sun jäisi yhden levyn ihmeeksi, mutta Fates todistaa, että Crimson Sun ei aio jäädä yhden eikä kahden levyn ihmeeksi, vaan yhtye kehittyy ja kasvaa.
– Toiseksi albumi edustaa jatkuvuutta ja kehitystä myös meille itsellemme. Bändimme jäsenten elämäntilanteet ovat muuttuneet ensimmäisen kiekon julkaisun jälkeen nopeasti ja toisinaan ennalta-arvaamattomasti. Levy on todiste siitä, että pystymme ylittämään henkilökohtaiset vaikeudet ja tekemään haluamaamme musiikkia suurtenkin elämänmuutosten keskellä.
– Itse sävellysprosessi kesti noin kaksi ja puoli vuotta, sillä ensimmäiset albumille päätyneet ideat ovat ajalta heti The Spirit of Unchainable -ep:n [2107] jälkeen ja loppumateriaali syntyi oikeastaan muutamassa kuukaudessa viime vuonna.
Fates kuulostaa korviini hieman esikoista synkemmältä ja kohtalokkaammalta. Onko tämä puhdasta hourailua?
– Kuten sanottua, bändin jäsenet ovat kokeneet monenlaisia elämänmuutoksia, joista kaikki eivät valitettavasti olleet positiivia. Tunnetiloja on muutettu musiikiksi ja tekstiksi, ja levylle on valittu biisejä, jotka tuntuivat sillä hetkellä ”aidoimmilta”.
Albumin musiikillinen spektri on melko laaja, siltä löytyy vähän kaikkea kasarihevistä viimeisen biisin blastbeateihin. Millaisena itse näette kokonaisuuden?
– Säveltäessä on menty fiilis edellä, eli kirjoitettiin sellaista musiikkia, joka miellytti kirjoitushetkellä ja tuntui meiltä itseltämme. Emme tee musiikkia niin, että listaamme ranskalaisin viivoin, mitä levylle voi tulla ja mitä ei. Toki on selvää, että emme olleet tekemässä mitään kantrilevyä. Koemme albumin sisällön siksi, mitä Crimson Sun on juuri tällä hetkellä.
Kohdallanne mainitaan usein Amaranthe, mutta itse en kykene löytämään bändien väliltä suuria yhtäläisyyksiä. Miltä vertailu muihin bändeihin tuntuu, ja viekö se mielestänne liikaa huomiota omalta musiikiltanne?
– Nykypäivänä musiikkia on tarjolla niin paljon, että vertailu on ihan ymmärrettävää eikä siitä tulisi ottaa nokkiinsa. Toivoisin kuitenkin, että kyseiset vertailijat keskittäisivät energiansa musiikin tarkkaan kuunteluun ja löytäisivät ne nyanssit, joista kunkin yhtyeen ”oma juttu” muodostuu.
Vaikuttaa siltä, että bändinne kohdalle on asetettu uuden levyn myötä aika kovat odotukset. Minkälaisia odotuksia teillä itsellänne on?
– Levy edustaa meille seuraavaa isoa askelta – askelta, jolla yritämme lyödä jalkaamme entistä tiukemmin musiikkikentän oven väliin, kunnes se lopulta, pitkäjänteisen työn tuloksena, avautuu.
Julkaistu Infernossa 1/2020.