Vuonna 2021 perustettu, pohjoismaiseen melankoliaan sekä esikuviinsa – kuten Sentenced, Judas Priest, Ozzy Osbourne, Billy Idol ja Gary Moore – vahvasti nojaava Mourning Wood on julkaissut debyyttialbuminsa Murder of Crows. Levy maalaa kuvan mielenterveyden rappeutumisesta ja kivuttoman lopun toivosta.
”Ongelmat ovat kuvailtu varisparveksi, koska ongelmat eivät koskaan saavu yksi kerrallaan”, sanoo kitaristi/lauluntekijä Eino-Akseli Koski.
Levyn kylkiäisenä on julkaistu myös video kappaleelle A Grave Vacation. Heikki Sulanderin tekemällä videolla nähdään levyn teemojen mukaista ja elämänmakuista pyrkimystä kohti pidempää huilia.
”Sekä kappale että video ovat loistava kuvaus Mourning Woodin sielunmaisemasta. Meillä on kappaleissa synkkiä teemoja, muttei koskaan olla niin vakavia, ettei yltäkylläinen synkkyys ja melankolia naurattaisi samaan aikaan.”
