Olen jäävi kirjoittamaan Flesphressistä, koska yhtyeen jäsenet ovat ystäviäni. Marginaaligenrejen piirit ovat niin pieniä, että niitä aktiivisesti seuraamalla ja tuppisuut notkistavilla voiteilla läträämällä saatat ajautua tällaiseen tilanteeseen.
Jääviydestäni huolimatta kirjoitan Fleshpressistä, koska kukaan muu ei kirjoita. Lukekaa siis vapaavalintaisen filtterin lävitse tai jättäkää suosiolla lukematta.
Vaikka yhtyettä pidetään suomalaisen sludgen pioneerina ja sen nimi tunnetaan maailmanlaajuisesti genren tullessa puheeksi, Fleshpress on saanut möyriä tutkan alapuolella koko 16-vuotisen uransa. Ei ihme, onhan sludge metal ilkeää musiikkia.
Black Sabbathin riffeistä ja Black Flagin aggressiivisuudesta kehittyneen musiikkityylin pohjoisamerikkalaiset isät olivat hampaattomia resupekkoja, jotka tasapainoilivat päihde- ja linnakierteen välillä. Biiseiksi kutsutut iljettävät pahoinvoinnin purkaukset tukivat tätä rappioromantiikan katuojassa ryvetettyä kuvaa. Kärjistetysti ja kaikella rakkaudella, tietysti.
Grief-kappaleesta nimensä napannut Fleshpress aloitti pahoinvoinnissa piehtaroinnin parissa, vankasti muun muassa Eyehategodin jalanjäljissä. Lahtelaisbändi eroaa lähes kaikista muista kotimaankollegoistaan siinä, että se ei ole tuudittautunut omaan misantropiaansa turvallisessa genrekarsinassa.
Fleshpressin Wörm Dirges (2004) tutkiskeli mitä sludgen rajoissa on mahdollista löytää. Kypsempi III – The Art of Losing All (2005) vei raastavan tunnelmoinnin seuraaville tasoille ja mukana oli myös uhkaava psykedeelinen elementti.
Pillars-levyllä (2007) ei voitu enää puhua hyvällä omallatunnolla puhtaasta sludgesta. Fleshpress oli paljon enemmän. Bändin soinnista kuului sludgen historia, mutta se soi black metalin kylmyytenä, psykedeelisen rockin hypnoosina ja post-metalin taivaanrantoina.
Vuoden 2010 kaksi ep:tä olivat tyylipuhtaita omassa formaatissaan. Svartille levytetty Acid Mouth Strangulation (2011) otti askeleen takaisin rujompaan suuntaan, josta vuodenvaihteessa ilmestynyt Tearing Skyholes loikkaa tuntemattomaan.
Avausraita Washer laittaa matkan käyntiin Fleshpressille ominaisella raastavalla riffillä. Tämän jälkeen on syytä puristaa käsinojista ja antaa mennä. Pahaenteisesti etenevä Coming of Gaze on täyteen mittaan venyessään melodisinta mitä bändi on tarjoillut. Floating Paranoia on silkkaa selkäsaunaa ja hengästyttäviä rytmityksiä – ja voisi olla myös epäpotentiaalisen hittilevyn potentiaalinen singelohkaisu. Golden Owl puolestaan liihottaa noise rockin tontille.
Tearing Skyholes päättyy 15-minuuttisen pääeepoksen Each Eye Holes the Skyn myötä. Luvassa on progressiivista metallia sekä – varsinkin lauluraidoissa – käsinkosketeltavaa epätoivoa. Välillä bändi on riisuttu alasti, välillä maailmaa ravistellaan kaksin käsin.
Pitkäsoitto kulkee johdonmukaisesti alusta loppuun, mutta yllättäviä polkuja pitkin. Sludge on voimakkaasti läsnä, mutta Tearing Skyholes venyttää, vanuttaa ja työntää lonkeroitaan jälleen arvaamattomiin suuntiin. Pillars pysyy Fleshpress-katalogin suosikkilevynäni, mutta Tearing Skyholes antaa edelleen jokaisella kuuntelukerralla uuden palan itsestään. Kun joskus vihdoin pidän hallussani kaikkia paloja, ne pitäisi vielä osata koota.
Haastava levy yhtyeeltä joka tekee mitä lystää, mutta katsoo edelleen eteenpäin.
Tiedon löytämisen vaikeus saattaa olla päällimäinen syy miksei bändistä kirjoiteta – bändillä kun ei ole Facebookia josta tykätä ja aktiivista promootiotakaan tuskin tekevät. Lisäsyitä voi keksiä salaperäisestä imagosta, loppuunmyydyistä levypainoksista ja vaikeasti avautuvasta musiikista. Kun Fleshpress perusti loppuvuodesta Bandcamp-sivunsa, tuntui se hurjalta myönnytykseltä. Ajatella, että yhtyeen musiikki olisi jokaisen halukkaan saatavilla!
Päätän Fleshpress-kolumnini yhtyettä mielestäni hyvin kuvaavaan anekdoottiin. Hollannin Roadburn-festivaalilla vuonna 2012 tuurasin hetkisen Fleshpressin myyntipöydällä, jotta muusikot pääsivät lounaalle. Muutamassa kymmenessä minuutissa kaikki mukana olleet vinyylit olivat saaneet uuden kodin ja pari fania kätteli MINUA – ”hienoa nähdä teidät vihdoin täällä!”