Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on tänään julkaissut uuden Idänjuna-singlen videoineen. Kyseessä on paitsi ensimmäinen single syksyllä julkaistavalta uudelta albumilta, myös ensimmäinen julkaisu uuden rumpalin Aksu Hantun kanssa. Hanttu on myös äänittänyt ja miksannut tulevan levyn.
”Idänjuna on ajankohtainen ja tähän aikaan sidottu teksti asiasta, jonka ei pitänyt olla mahdollista. Todellinen sodan uhka tuntui aiemmin täysin epärealistiselta mahdollisuudelta. Ja taas kerran: joutuuko pieni maa taistelemaan ilman omaa syytään olemassaolostaan suurta jättiläistä vastaan. Ja taistelun luonnollisesti suorittavat he, jotka eivät ole sotaan johtavista päätöksistä millään lailla vastuussa, eli nuoret miehet. Ja heillähän ei luonnollisesti ole mitään lähtökohtaista syytä vihata toisiaan”, kuvailee Timo Rautiainen ja jatkaa:
”Ihminen helposti unohtaa elämän arvaamattomuuden. Mikään ei loppujen lopuksi ole pysyvää. Kaiken voi yllättäen menettää hetkessä. Siksi pitäisi nauttia onnesta ja rakkaudesta, kun se on läsnä.”
Ennen syksyä yhtye juhlistaa 25-vuotiasta Itku pitkästä ilosta -albumiaan festarikeikoilla. Juhlakeikat nähdään Tuskassa, Tuhdimmat tahdit- ja Rokki Raikaa -festareilla, John Smithissä sekä Kuopiorockissa.