Tänä vuonna kolmekymppisiään juhliva Sonata Arctica on julkaissut uuden Freedom Concept -singlen. Kuten nimikin sen kertoo, biisissä käsitellään vapautta ja miten vapauden konsepti ymmärretään monesti väärin.
”Usein unohtuu, että vapauteen liittyy myös vastuuta. Biisi käsittelee myös sitä, että kaikki omat arvot ja ajatukset eivät automaattisesti siirry jälkikasvulle – mikä suurimmassa osassa tapauksista on vain hyvä juttu”, kertoo nokkamies Tony Kakko.
”Biisi on lojunut pöydälläni jo jonkun aikaa ja totesimme, että tällainen melodinen power metal -tykitys, josta meidät tunnetaan, on hyvä tapa juhlistaa kolmekymppisiä ja kiertuetta, jonka käynnistimme tammikuun lopussa samalla, kun työstämme seuraavaa albumiamme. Jolla tämä biisi muuten ei ole mukana eli kyseessä on erityinen herkkupala. Nauttikaa!”
