”Vain muinaiset jumalat ovat ikuisia” – haastattelussa Angel Sword

Kotimainen Angel Sword heiluttelee traditionaalisen heavy metalin miekkaa. Nyt bändin musiikista löytyy aiempaa enemmän vääntöä ja kierroksia.

14.09.2024

Monesti puhutaan vaikeasta kolmannesta levystä, mihin myös vuonna 2010 syntynyt bändinne on takuulla törmännyt. Oliko World Fighter teille sitä? 

– Usein tuo viittaa kai inspiraation loppumiseen ja ehkä myös aikataulupaineisiin, kitaristi-laulaja Jerry Razors tuumailee. 

– Meillä oli melkein viisi vuotta levyjen välissä, siis runsaasti aikaa tehdä biisejä ja hinkata yksityiskohtia, eli siinä mielessä se ei ollut vaikea. Biisi-ideoita riittää kyllä, mutta jokainen levy on omalla tavallaan tuskallinen ja vaivalloinen prosessi, varsinkin kun kaiken tekee itse. 

World Fighter on aika korkealentoinen ja tulkinnanvarainen otsikko. Minkälaisesta taistelijasta tässä puhutaan? 

– Se on viittaus liekehtivään planeettaan, jolla on käynnissä kaikkien sota kaikkia vastaan. Maailmansoturi on jo saanut kuoliniskunsa, mutta on viimeiseen hengenvetoon taisteleva menneen maailman pelastaja. 

Uusi levy on tähän saakka nopeinta tavaraanne, vaikka mistään kaahauksesta on turha puhua. Menojalka vipattaa kuitenkin siihen malliin, että muutos edeltävään on huomattavissa. Kuvastaako tämä jonkinlaista uutta suuntaa musiikissanne? 

– Ei välttämättä. Tästä levystä vain haluttiin tehdä tarkoituksella edellistä [Neon City, 2019] nopeampi ja aggressiivisempi. Seuraavalla albumilla saattaa olla taas uudet kuviot. Toki uuden levyn Powerglove-singleltä tuttu nopea, punkhenkinen poljento on ollut osa Angel Swordia alusta asti. 

Musiikkinne pohjana toimivat NWOBHM ja muinainen jenkkihevi, joskaan vaikutteet eivät jää täysin näiden kahden genren varaan. Kuinka korkealle arvostatte kotimaisen heavyn ja hard rockin pioneerit? 

– Aika korkealle, kyllähän täällä on tehty kovaa tavaraa, Razors vakuuttaa. 

– Esimerkiksi Tarot, Loud Crowd, Riff Raff, Kassu Halonen ja Stud ovat kovia. Ozin Turn the Cross Upside Down on ehkä maailman hevimetallein biisi, joka inspiroi aina, samoin Ironcrossin Fight for the Strangers. 

Mitä haluatte pohjimmiltaan musiikillanne kertoa? 

– Tarinoita siitä kuvitteellisesta maailmasta, jonne Angel Swordin biisit sijoittuvat, ja tietysti muistuttaa tänä sieluttomuuden, massatuotannon ja tekoälyn aikakautena, että vain muinaiset jumalat ovat ikuisia. Real heavy metal never dies!

Julkaistu Infernossa 6/2024.

Lisää luettavaa