Karhulalaislähtöinen Omnium Gatherum on livahtanut vaivihkaa ikäbändien sarjaan. Mittariin tulee kuluvana vuonna miehekkäät 15 vuotta. Inferno suuntasi retkueen kanssa Itämerelle selvittelemään bändin nykytilannetta ja tarinoita tuoreen New World Shadows -pitkäsoiton takaa.
Teksti: Aadolf Virtanen
”Baltic Princess on Itämeren uusimpia risteilyaluksia, jossa tekemistä riittää kaikenikäisille”, selvittää Tallinkin mainoslause. Tämähän passaa, tuumin ja varaankin oitis b-luokan hytin käyttöömme.
Omnium Gatherumista saamme matkaan kolme viidesosaa, eli ainoan alkuperäisjäsenen, säveltäjä-kitaristi Markus Vanhalan, vuodesta 2006 vokalistina toimineen Jukka Pelkosen sekä kosketinsoittaja Aapo Koiviston.
Tapaan hyväntuuliset miekkoset Helsingin terminaalissa, ja otamme heti kärkeen tervetuliaistuopposet. Onnistun jotenkin hukkaamaan hyttikorttini jo ennen laivaan astumista. Hikoilen turhaan, sillä taisin piilottaa läpyskän ylihuolellisesti liian hyvin.
Ankkurit ylös!!!
Sata salamaa iskee tulta
All aboard!!! Hyttimme on kahdeksannessa kerroksessa melkoisen sokkelon takana, ja me kun odotimme perinteistä jyrinäpaikkaa potkurin juuresta. Lähdemme oitis tutkimaan, josko verovapaa kauppa olisi jo auki. Eipä ole, joten selaamme laivan ravintolavaihtoehtoja odotellessamme. Valikoimaa tuntuu piisaavan. Lopulta pääsemme kaupoille ja palaamme samppanjoiden ja kaviaarien kanssa hyttiin haastelemaan.
Aloitetaan kliseisesti. Olette saaneet viidennen Omnium Gatherum -levyn valmiiksi. Miltä nyt tuntuu?
– Levy on tähän mennessä paras. Siinä vaiheessa, kun on saanut narulle vaivalla harjoittelemansa biisit, onhan se tunne vaan uskomattoman hieno! Pelkonen avaa.
– Nyt päästiin luomisen suhteen erityisen vapautuneeseen tilaan. En oikein tiedä, mitä progehässäkkää musiikkimme on aikaisemmin ollut, mut nyt ollaan tehty ehdottomasti sellaista musiikkia jota haluaa tehdä. Kohta kolmekymppisenä voin todeta, että puolet elämästähän tähän hahmotteluun on mennyt. Kyllä levyllä kuuluu rakkaus musiikkiin, Vanhala evästää.
New World Shadows on monipuolinen levytys käsittäen jos jonkinlaista musiikillista ääripäätä. Tuttuun tapaan Omnium Gatherumin metalli on melodista ja polveilevaa, mutta levyä kuunnelleena on helppo todeta, että sen sisään on vaivaton päästä vaikka mukana on parikin yhdeksän minuutin pläjäystä.
– Juu, kyllä se on ihan luonnollisesti jäsentyvää tavaraa. Eikä mitään väkisin väännettyä, Pelkonen toteaa.
– Sitä väkisin vääntämistäkin on joskus ollut ilmassa, mitenkään vanhempia levytyksiä dissaamatta. Uudella levyllä ei tällaista tunnetta ollut lainkaan, Vanhala korostaa.
Kuinkas biisivastuu on jakaantunut?
– Mjoo, minun soololevyhän tämä musiikillisesti on, ja Pelkosen soololevy lyriikoiden ja laulusovitusten puolesta. Ensimmäinen levyhän tämä on tällä meiningillä. Kakkoskitaristi Harri Pikka kun ”katosi” bändistä, Vanhala kummastelee.
– Itse olen ollut aina hyvässä asemassa, olen diggaillut biiseistä ja pystynyt tekemään omat hommat helposti, minkälaista matskua sitten tuleekin. Anything goes, Pelkonen kuittaa.
Huomautan löytäneeni levyn avaavasta Everfields-biisistä vahvoja Opeth-vaikutteita, muutenkin kuin pituuden suhteen. Markus haluaa päästä eroon vertauksesta oitis ja torpedoi sen yllättävästi.
– Totuushan on, että biisin kertsissä ja pääriffissä on aika lailla niitä iskelmähaikuja. Mun yksi 13-vuotias kitaraoppilas oli menossa kevätjuhlaan soittamaan Virve Rostin Sata Salamaa -biisiä ja kysyi, voisinko opettaa sitä. No minähän tein parhaani ja totesin, että tässähän on ihan hyvä tämä sointuproggressio. Sieltä sitä on lainailtu ja laitettu erilaista melodiaa päälle.