Jens Bogren on vuonna 2012 eurooppalaisen metallimaailman kuumin tuottajanimi. Tarkkakorvaisella ja vaativalla ruotsalaisella riittää kysyntää, mutta enää hän ei suostu tekemään ympäripyöreitä päiviä.
Teksti: Vilho Rajala
Millainen on hyvä soundi? Kysymys on syvällinen, ellei peräti filosofinen. Siihen on vaikea antaa täsmällistä vastausta muuten kuin esimerkein.
Tämä juttu sai alkunsa kun huomasin, että viime vuosina ilmestyneiden hyväsoundisten levyjen sisäkansissa toistui kerta toisensa jälkeen nimi Jens Bogren. Katatonia, Bloodbath, Opeth, Amon Amarth ja Paradise Lost soivat tämän miehen tekemillä levyillä juuri kuten niiden pitääkin.
Bogren on sekä äänittäjä/tuottaja, miksaaja että masteroija. The Curen biisin mukaan nimetty Fascination Street -studio sijaitsee sisäruotsalaisessa Örebron kaupungissa, Tukholman ja Göteborgin välissä.
Studio on ollut olemassa kymmenen vuotta. Siinä ajassa Bogren on noussut eurooppalaisen metallimaailman huipulle. Andy Sneapiä on tietenkin pakko kunnioittaa, mutta miehen tekemä soundi on ollut jo vuosia liukuhihnatavaraa, vaikkakin hyvää sellaista.
Bogren ei halua tehdä asioita liukuhihnalta, ja miehen kädenjäljen kyllä yleensä tunnistaa.
– Minulla ei ole mitään valmiita presettejä. Tuottajana pyrin aloittamaan jokaisen projektin tyhjästä ja mietin, mitä juuri tämä bändi tarvitsee. Miksaajanakin pyrin löytämään kuhunkin työhön parhaat ratkaisut.
Äänittäjänä Bogren keskittyy yksinkertaisesti soundin tallentamiseen sellaisena kuin se äänityshuoneessa soi. Mies on etenkin rumpusoundien kanssa lähes taikurimainen, minkä voi todeta esimerkiksi Paradise Lostin tulevalta Tragic Idol -levyltä.
– Kun äänitän rumpuja, en ajattele triggereitä lainkaan. Pääpointti on saada talteen paras mahdollinen akustinen soundi. Sen jälkeen saatan lisätä joukkoon triggerisampleja, mutta vain jos se on tarpeen. Otan aina paljon ottoja, enkä lopeta äänittämistä ennen kuin olen tyytyväinen. Korjailen rumpuraitoja vain jos on pakko.
Bogrenin tekemien levyjen yleissoundia voi usein luonnehtia sanoilla ”lämmin” ja ”paksu”. Hän ei osaa selittää, mistä vaikutelma syntyy. Häntä vain miellyttävät samat taajuudet kuin monia muitakin.
– Ei minulla ole mitään salaista kikkaa tai taikalaitetta. Jos äänitän itse, tiedän aina, mitä raidoista voi saada aikaan. Olen myös aika hyvä miksaamaan muiden äänittämiä raitoja ja tekemään kehnoistakin äänityksistä hyvän kuuloisia. Nykyään sitä pyydetään minulta paljon ja teen sellaista työtä ihan mielelläni.
Lue koko juttu Infernon numerosta 3/2012 (#95).