Kaksi keikkaa Suomen suvessa veivaava Sabaton otti ja keskittyi tällä kertaa kotimaansa 300 vuoden takaisiin suuruuden päiviin. Lopputuloksena on levy, joka vie Ruotsia maailmankartalle, tosin vähemmän verisesti kuin aikoinaan.
Teksti: Vilho Rajala Kuva: Michael Johansson
Täytyy nyt jälleen kerran kirota ja hämmästellä sitä, kuinka en muka pysty haastattelemaan ruotsinkielisiä artisteja ruotsiksi, vaikka olen opiskellut kieltä selvästi yli pakollisen minimin. Ihan kuin tämä tankeroenglanti olisi jotenkin parempi vaihtoehto.
Ruotsinkielinen isoäitini pyörii haudassaan kuin väkkärä ensinnäkin siksi, että pojanpojasta on tullut hampuusi ja toisekseen siksi, että se ei edes puhu ruotsia. Vilket skandal!
Nykyään on tietysti muodikasta kysellä, mikä ihmeen järki meidän suomalaisten on väkipakolla opiskella koulussa ruotsia, kun ei sitä kukaan edes opi.
Se on ihan hyvä kysymys, jonka vastaukseksi tarjoillaan usein kulttuurisia ja historiallisia syitä. Näistä jälkimmäisiin keskitymme nyt.
Sabatonin uunituore Carolus Rex -albumi kertoo Ruotsin kuningaskunnan suurvalta-ajasta, tarkemmin sanoen vuosista 1611–1718. Suomi oli silloin tukevasti osa Ruotsia, kuten oli ollut kuningaskunnan alkuhämäristä asti ja sen jälkeenkin aina vuoteen 1809.
Vaan ollaan ensin vähän aikaa nykyhetkessä. Edessäni istuu Sabatonin laulaja Joakim Brodén. Hän lataa aitoon ruotsalaiseen tapaan tukevan nuuskamällin huuleensa levy-yhtiö Nuclear Blastin toimistolla.
Takana on pitkä rivi haastatteluja, mutta Brodén on terrierimäisen skarppi, kuten aina. Alkuun kevyt kysymys: miten Sabaton-leirissä otettiin vastaan tieto prinsessa Estellestä?
– Minua ei kiinnosta tippaakaan, Brodén puuskahtaa.
Hyvä on. Muinaiset siniveriset sen sijaan kiinnostavat. Miksi Sabatonista tuntui juuri nyt sopivalta keskittyä Ruotsin kuningaskunnan suuruudenhulluimpaan aikaan?
– Koska nyt me olemme vihdoin sen verran etabloitunut bändi, että uskallamme tehdä tämän.
Hetkinen. Mihin tässä uskallusta vaaditaan?
Selitetäänpä. 1990-luvulla Ruotsissa nousi äläkkä siitä, että uusnatsihenkiset bändit muistelivat vähän liiankin mielellään Ruotsin suurvaltahistoriaa ja käyttivät hyväkseen Ruotsin kansallisia symboleita. Aihe on kansankodissa yhä herkkä.
– Uusnatsit ovat viimeinen asia, jonka kanssa me haluamme olla missään tekemisissä. Mutta tämä mielikuva on ongelma vain Ruotsissa! Muualla sitä ei ole. On sietämätöntä, että tämä osa historiaa on Ruotsissa tabu joidenkin höyrypäiden takia, Brodén sanoo.
Tshekkiläisen äidin pojan silmissä palaa, kun hän alkaa pauhata aiheesta. Joten kuunnellaan.
Lue koko juttu Infernon numerosta 6/2012 (#98).