Etsi
Kantahämäläinen Havukruunu on vaeltanut omaehtoisissa varjoissaan jo parin vuosikymmenen ajan. Komea Tavastland-uutuusalbumi nostaa bändin synkälle valtaistuimelle, jonka äärelle kokoontuu seuraajia yhä kiihtyvään tahtiin.
Martín Méndez nostaa kaikkein suurimmaksi innoittajakseen Jaco Pastoriuksen, vaikkei hänen soitostaan välttämättä heti huomaa.
Julkaistu Infernossa 1/2025.
Julkaistu Infernossa 2/2025.
Eron syyksi kerrotaan luovat erimielisyydet sekä aikataulukonfliktit.
Maidenin keikkojen täytyy olla laulajan mukaan sataprosenttisen aitoja.
Paluun riveihin tehneen rumpalin mielestä on erityisen tärkeää, että hänen ja laulajan välit ovat jälleen kunnossa.
25 vuotta bändissä ollutta Hindsiä ei voi korvata ihan kenellä tahansa.
Wylde ei myöskään ihmettele, jos Osbournen keikkailut eivät jääkään tähän.
Laulaja puhui avoimesti päihteistä ja muista rock 'n' roll -elämän varjopuolista Classic Rockin haastattelussa.
Rankka ranskalainen paiskoo toukokuussa Jyväskylässä ja Helsingissä.
Biisin kerrotaan olevan raivokas yhdistelmä vanhaa ja uutta BRHG-soundia.
Derek Engemannista tapauksen taustat ovat jääneet monilta pimentoon.
"Monia ylä- ja alamäkiä myöhemmin seisomme nyt tässä selviytyjinä."