Etsi
Kappale pohjustaa yhtyeen Euroopan-kiertuetta.
Skindred julkaisee uuden pitkäsoiton keväällä.
Puolalaisyhtyeen kevät vierähtää kiertueen merkeissä.
Demosessioiden aikana oli epäselvää, onko kappale kuningaskobra vai kastemato, toteaa biisin säveltänyt Kai-Pekka Kangasmäki.
Gojira on toinen sinkkulohkaisu yhtyeen tulevalta pitkäsoitolta.
Kappale on ensimmäinen lohkaisu alkukeväästä ilmestyvältä Surun paino -albumilta.
Grain of Painin tulevan levyn ensisinglellä vierailee Stam1nan Pekka Olkkonen.
Rauli Ylitalon ohjaamaan videoon on haettu inspiraatiota muun muassa Stranger Thingsistä, The Gooniesista ja Are You Afraid of the Dark? -sarjasta.
Slave Machine on yhtyeen kuudes pitkäsoitto.
Tunnelmametallistit sekoittavat To Outlive the Nine Ravens -kappaleessa soundiinsa selkeitä black metal -vaikutteita.
Single ja video esittelevät uuden puolen tulevasta Soulbound-levystä.
The Real You viitoittaa suuntaa The Hu -yhtyeen kolmannelle albumille.
Loparit syntyi poikkeuksellisesti yhteistyössä ulkopuolisen tuottajan kanssa.
Lisää maistiaisia Rob Zombien The Great Satanilta tarjolla.
Krushers of the World on orkesterin 16. pitkäsoitto.
Marianas Rest julkaisi tänään uuden albuminsa The Bereaved.
Lost Society julkaisee uuden Hell Is a State of Mind -albuminsa alkukeväästä.
Into Oblivion on Lamb of Godin kymmenes pitkäsoitto.
Gaerean uudella singlellä noustaan kärsimyksestä kukoistukseen.
Zakk Wylden rymyryhmä julkaisi tulevan Engines of Demolition -albuminsa avausraidan.
Yhtye julkaisee uuden Reliance-albumin tulevana perjantaina ja kiertää Suomea levyn tiimoilta maaliskuussa.
Poison the Well palaa ryminällä julkaisukantaan.
Yhtye esittää tunnetun tarinan nukentekijän perspektiivistä.
Life is a Corpse You Drag on kolmas ennakkopala Mayhemin tulevalta levyltä.
Kappale on uusin singlemaistiainen helmikuussa ilmestyvältä Sunder-albumilta.