Etsi
Kattausta komistavat muun muassa Black Veil Brides ja Gloryhammer.
Nummirockin ohjelmisto paisuu paisumistaan.
Kattausta komistavat muun muassa Barathrum ja Saa kiljua.
Kuluvalla viikolla on luvassa vielä rutkasti muitakin julkistuksia.
Juhlavuottaan viettävä Nummirock kasvatti esiintyjäkaartiaan.
Nummirock-klubi järjestetään toistamiseen osana MARS-tapahtumaa.
40 vuotta täyttävän Nummirockin ulkomaalaisvahvistuksiksi saadaan muun muassa Satyricon ja Rise of the Northstar.
Clawfinger muisteli somessa Nummirock-reissuaan.
Signs of the Swarm peruu tulonsa ilmailualan lakkouhan vuoksi.
Stratovariuksen ensimmäisestä Nummirock-esiintymisestä on tasan 30 vuotta.
Yhtyeen oli tarkoitus aloittaa Euroopan-kiertueensa huomenna Ruotsista.
Nummirock järjestetään Nummijärvellä 18.-21.6.
Lisää bändejä ilmoitetaan kevään aikana.
Paleface Swissin ja Patriarkhin lisäksi kattaukseen on lisätty viisi kotimaista nimeä.
Neljän päivän ennakkoliput ovat nyt myynissä.
Lavalle nousevat Stam1na ja Turmion Kätilöt.
Kesä ja kärpäset, juhannus ja Nummirock.
Ranskalaisyhtye perui tulonsa henkilökohtaisista syistä.
Juhannusriehan ohjelmisto täydentyy liudalla kotimaisia kovuuksia sekä ruotsalaisella Thrownilla.
Kingin poppoo nähdään Nummirockissa sekä Tuskassa.
Nummirock järjestetään 19.–22.6.2024.
Nummirockia juhlitaan 19.-22.6.2024.
Neljän päivän ennakkoliput ovat nyt myynnissä.
21.-24.6.2023, Nummirock, Nummijärvi
Samalla laskettiin myyntiin kaikki lipputyypit.