Etsi
Noumena palaa uudella singlellään vanhoihin aikoihin.
Soilworkin uudella singlellä etsitään valoisampaa tietä.
Yhtye nähtävissä livenä Helsingissä ensi kuussa.
Uusi levy odottaa jo nurkan takana.
Reipasta rokkia idyllisessä merikontissa.
Tombs tekee kunniaa esikuvilleen.
Kappale löytyy syksyllä julkaistavalta levyltä.
Kappale löytyy yhtyeen loppukesästä ilmestyvältä albumilta.
Transcending Obscurity julkaisee helsinkiläisyhtyeen uuden pitkäsoiton myöhemmin tänä vuonna.
Yhtye esitti kappaletta livenä ensi kertaa viime viikolla Sweden Rockissa ja Nova Rockissa.
Black metalia voi tehdä näinkin.
Kappale löytyy tulevalta Totem-levyltä.
Omens on yhtyeen reaktio maailman tilaan.
Vermilian meno kuulostaa vakuuttavalta.
Black Venom on yhtyeen kolmas singlejulkaisu.
Alavuden doom metal -ylpeys tekee tasavarmaa jälkeä.
Kappale löytyy yhtyeen syksyllä ilmestyvältä debyyttialbumilta.
Stratovarius porskuttaa lähes neljän vuosikymmenen kokemuksella.
The Great Heathen Army on yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto.
Vierailevana äänenä kappaleella kuullaan Ringa Mannerta.
Turkulaiskvartetti käsittelee ihmiskunnan ikävimpiä aikaansaannoksia vaihtoehtometallin keinoin.
Myös kappaleen videolla leikitellään synkissä vesissä.
Floor Jansenin meno kuulosti tältä ennen Nightwishiä.
Belphegor ei kumartele kuvia.
Jansenin soololinja on kaikkea muuta kuin sinfonista metallia.