Etsi
Rock ja hevi raikaavat kesäkuun alussa Laukaan Tarvaalassa.
Kitaristi Ihanamäki kertoo riffin tulleen hänelle unessa.
"Kyseessä on tekstien osalta henkilökohtaisin koskaan säveltämäni kappale", sanoo kitaristi Ihanamäki.
Kappale löytyy yhtyeen kolmannelta pitkäsoitolta.
Tuleva levy on kitaristin mukaan bändin tähänastisen uran tärkein etappi.