Amoth esittelee tulevan levynsä ärhäkintä laitaa – ”Siinä saattaa lopulta tulla rumaakin jälkeä, jos kiusattu saakin lopulta tarpeekseen”

Kappale löytyy yhtyeen kolmannelta pitkäsoitolta.

Kuva: Mervi Tikkanen

Ensiferumista tutun Pekka Montinin keulittama progemetalliyhtye Amoth julkaisee tammikuun lopussa kolmannen pitkäsoittonsa The Hour of the Wolf. Nyt levyltä on julkaistu tuore singlelohkaisu It Ain’t Over Yet, joka esittelee levyn nopeinta ja ärhäkintä laitaa.

”Lähes thrash metal -vetoinen biisi kertoo kiusaamisesta ja olemme yhtyeenä ehdottomasti täysin kaikkea tällaista toimintaa vastaan. Kiusaajalle asia voi olla pelkkää ohimenevää leikkiä, mutta kiusattu taas saattaa kärsiä asiasta vuosia. Siinä saattaa lopulta tulla rumaakin jälkeä, jos kiusattu saakin lopulta tarpeekseen ja päättää antaa takaisin samalla mitalla”, kommentoi kitaristi Tomi Ihanamäki.