Kolme vuotta sitten kuolokentälle rytinällä rynnännyt ”superkokoonpano” julkaisi lupaavia demoja, mutta ei päässyt parilla pitkäsoitollaan aivan lunastushommiin. Kakkoslevy The Silent Vigil oli soundeja myöten debyyttiä heikompi esitys. Vaan mitäpä sanoo kolmas kerta?
Yksi iso positiivinen muutos on, että biisit on pidetty maltillisissa mitoissa, eli levylle ei ole päätynyt yhtään päälle kuuden minuutin rallia. Oikeastaan kaikki on muutenkin paremmin: kappaleet etenevät soljuvasti, on hidasta tunnelmaa sekä tuplabassarijyrää ja nopeaa sahaa hyvässä suhteessa.
Karl Willettsin ihanissa örinöissä on enemmän antaumusta kuin edellisellä levyllä, jonka laulusuoritukset maistuivat paikoin demo-osastolta. Memoriam ei ole Bolt Thrower, mutta niin se vain on, että Pultinvippaaja-vibat ovat tällä(kin) kertaa huomattavan vahvoja. Riffimies, kitaristi Scott Fairfax, on loihtinut uudelle levylle kunnon annoksen toimivia kuvioita.
Requiem for Mankind tarjoaa aiempaa enemmän tarttumapintaa, ja näyttää siltä, että yhtye on alkanut kypsyä kunnolla ja tuottaa mehukasta hedelmää. Memoriamin kolmas kokopitkä jyrää raskaana, mutta kitaroiden jylhänkaihoisat melodiat antavat muserrukselle sen tarvitsemaa väriä. Memoriamista on kasvanut oikea yhtye.