Kun nappaa nimensä Entombedin kappaleesta ja kitarasounditkin ovat mallia Sunlight, lopputuotteen värityksestä ei jää kauheasti epäselvyyksiä. Neljättä levyään viiden vuoden sisään pukkaava Revel in Flesh on ilmeisen omistautunut asialleen, eikä bändi edes tule Ruotsista.
Jytäkästi homma kuitenkin kulkee, ja pätevästi paiskottu kuolemanpalvonta hoituu tuttuakin tutummassa hengessä. Dan Swanö on ruuvaillut soundit nykyaikaisen tuhtiin muotoon, mutta sopivan diskanttista särmääkin onneksi löytyy.
Pisteet siitä, että työn alla on aitoa melodista death metalia sanan oikeassa merkityksessä – ilman sokeria tai surumielisiä haikailuja. Melodisia riffejä tykitellään reteällä kädellä ja ruotsikuolon perushommat ovat hyvin hanskassa, mutta pisteet vedetään kuitenkin sieltä sävykkäämmästä päästä.
Hitaammista kappaleista löytyy varsin vahvoja viitteitä Hypocrisyn suuntaan. Tämä tavallaan korostaa bändin epäomaperäistä luonnetta, mutta sen antaa mielellään anteeksi, sillä tätä lajia toistellaan harvemmin näin hyvin. Nopeammista jutuista nousee mieleen klassisemman osaston ohella Fleshcrawlin ja Bloobathin kaltaisia nimiä, joten eiköhän tämä arvio ole alan ystäville melko lailla taputeltu. Tiedät kyllä mitä saat.