Tuntuuko joskus siltä, etteivät kaikkien metallibändien laulajat pistä tarpeeksi tunteita peliin? Otetaan verrokiksi kreikkalaisen Lightfoldin Theodor Martinis, niin johan alkavat perushevit kuulostaa suoranaiselta tunteenpalolta.
Deathwalkersilla ei meinaa aluksi pystyä kiinnittämään huomiota mihinkään muuhun, kun Martinisin aneemisen paperista luetut tulkinnat saavat virnuilemaan leveästi. Kun lukion kevätjuhla -tason esiintymisestä on päässyt yli, voi todeta, että eipä Martinis ole Lightfoldin ainoa heikko lenkki. Bändi tuntuu olevan sitä ihan kauttaaltaan. Näin pahasti inspiraationpuutteesta kärsivää progemetallia ei toivoisi tulevan julkaistuksi edes omakustanteena.
Jos levy herätti silti jonkun uteliaisuuden, niin kuulostelkaapa albumin halvimpien mahdollisten koskettimien oletusasetuksista löytyneitä synasoundeja, tasapaksuudesta esiin pirskahtelevia kitarasoolonkaltaisia tai tasaisesti samaa komppia lyöviä rumpuja. Niin, tuskinpa olisitte jääneet mistään paitsi, vaikka olisitte jättäneet kuulostelematta.