Bändin kahden ensimmäisen levyn materiaalista ammentava liveotanta esittelee yhtyeen sävellykselliset ja soitannolliset kyvyt jopa paremmin kuin varsinaiset studioalbumit. Yhtye on kertakaikkisesti uskomattoman tiukassa keikkakunnossa. Jo The Rockin avausraidalla Vapise vanha valta kiihdytetään powervaihteista kaikkein riskimmällä ja näytetään, millaisilla aamiaismuroilla tämä retkue päivänsä aloittaa.
Bändin perustajiin lukeutuva kitaristi Timo Kauppinen tiluttaa ja harmonioi lapaset vereslihalla läpi keikan. Muun muassa Cain’s Offeringissa soittava rumpali Jani ”Hurtsi” Hurula antaa tuplabassareille kyytiä, jollaista ei vähään aikaan ole powerlivellä todistettu. Entisen vokalistin, ex-Requiem- ja Altaria-miehen Jouni Nikulan korvannut Johan Huhta osoittaa mahtuvansa kepeästi maamme korkealta, puhtaasti ja kovaa laulavien metallisolistien kirkkaimpaan kastiin.
Kaiken kukkuraksi The Rock soundaa helvetin muhkealta ja tasapainoiselta, mikä tekee levystä kaiken edellä mainitun lisäksi parhaan suomalaisen melohevibändin livekiekon pitkään, pitkään aikaan. The Rockin ainoa varsinainen vika on, että se loppuu kesken. Raitoja on ainoastaan kahdeksan, joista yksi (Kääpiöt tanssii) on instrumentaali. Kappaleen puolustukseksi on sanottava, että sen dreamtheatermaisen polveileva osarypäs vekkuleine kiipparisoundeineen lämmittää mieltä ainakin tässä osoitteessa.
Isäntä Meidän osoittaa, että turkulainen Kilpi ei ole enää yksin suomenkielisen melodisen hevin kärkipaikalla.
