Vuonna 2014 Portlandissa perustettu yhdysvaltalaisbändi Uada on nostanut hiljalleen osakkeitaan melodisen black metalin kahinoissa. Bändin viime levy Cult of a Dying Sun (2018) puhalsi kasvoille jo varsin virkeää mustaa viimaa. Nyt kuullaan, onko yhtye onnistunut valjastamaan täyden potentiaalinsa kolmannelle levylleen.
Vaikuttaisi siltä, ettei vieläkään ole jytkyn aika. Yhtye esittelee kyllä yhä viiltävää melodiantajua ja kirpeästi purevia tunnelmointeja. Pulmaksi osoittautuvat kuitenkin jälleen liian pitkät kappaleet. Useampaa lähtökohdiltaan vetoavaa sävellystä vaivaavat väkisin venytetyt toistokierrot.
Onneksi sovitusten suvanto-osuudet sisältävät muutakin kuin ilmaa. Bändi esimerkiksi malttaa laskea tempoja ja kasvattaa kappaleitaan aiempaa paremmin ja rullaavammin. Parhaimmillaan tuloksena on suorastaan hypnoottisen hienoja äänikudoksia osana ympäröivää koruttomuutta. Esimerkeiksi asiasta käyvät The Great Mirage ja nimikappale.
Mörk Gryningin ja Dawnin kaltaisia ruotsalaisen melobläkkiksen pioneereja muistuttavassa Uadassa on yhä paljon potentiaalia. Jos bändi oppii tiivistämisen taidon, puhutaan todennäköisesti selvästi ärhäkämmästä ja ravisuttavammasta materiaalista.
