Kokeilevampi linja ei aukene tai puhuttele – arviossa Omnium Gatherum

Julkaistu Infernossa 10/2021.

31.12.2021
OMNIUM GATHERUM
Origin
CENTURY MEDIA

Kotkan lahja suomalaiselle melodiselle death metalille – tai niin kutsutulle adult oriented death metalille – julkaisee yhdeksännen levynsä. Kuolometallin Totoksi, Def Leppardiksi ynnä muuksi luonnehditun 25-vuotiaan yhtyeen uutuus on hengeltään totutun aikuismainen ja kultivoitunut.

Levyn yhdeksän kappaletta muodostaa teemallisesti yhtenäisen kokonaisuuden, joka pureutuu eksistentialistisiin kysymyksiin alkuperästä. Jos aiheessa on sulateltavaa, sitä on tällä kertaa myös yhtyeen musiikissa, ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Suurimmat muutokset ovat tempojen roima lasku sekä eteeristen tunnelmien ja polveilevan progressiivisuuden lisääntyminen.

Kuulailla kitaralurituksilla, keskitemporaskaudella ja pohtivalla atmosfäärillä varustetut sävellykset ovat sinänsä oikein raikkaan kuuloisia. Monin paikoin ne kuitenkin huutavat bändin aiemmilta levyiltä tuttua rivakampaa ja iskevämpää revitystä. Vaikka levylle on ehkä tietoisestikin valittu kokeilevampi linja, liian samankaltainen eeppinen maalailu puuduttaa pidemmän päälle.

Omnium Gatherum on kirjoissani yhä kova tekijä, mutta bändin tämänkertainen ulostulo ei aukene tai puhuttele kunnolla.

Lisää luettavaa