Kuulostaa erehtymättömästi omalta itseltään – arviossa October Tide

Julkaistu Infernossa 6/2019.

October Tide
In Splendor Below
Agonia

Melodisen kuolodoomin legenda länsinaapurista palaa julkaisukantaan. Kolmen vuoden takainen Winged Waltz osoitti, että Norrmanin veljesten luotsaama kokoonpano voi yltää hetkiin, jotka eivät kalpene yhtään bändin ensimmäisen inkarnaation ihanuuden rinnalla. Uusi pitkäsoitto jatkaa ilahduttavasti samalla linjalla.

Yhtye kuulostaa kuudennella albumillaan erehtymättömästi omalta itseltään. Musiikin syvin olemus piilee yhä katkeransuloisissa kitarasävelissä, jotka ovat kuin talviyön kimaltelevista mutta kirvelevistä jääkiteistä juotettuja. Toisinaan materiaali hortoilee murheen mailta myös vihan ja vainoharhan karsinoihin.

Biiseistä Envy the Moon salpaa hengityksen terävimmin. Mainitsemisen arvoinen on myös kolmosraita Ögonblick a nåd, joka piristää äkäisyydellään ja ruotsinkielisyydellään. Tätä sivuten solisti Alexander Högbomin karkeaääninen ja äärimmillään suorastaan demoninen korina on läpi levyn todella vakuuttavaa kuultavaa. Onkin täysin oikeutettua, että aikoinaan tiuhaan vaihtunut laulajan valtikka on nyt jo kolmatta levyä samoissa käsissä.

Platta potee jonkin verran samaa tautia kuin edeltäjänsä, eli kappalekokonaisuuksia on toisinaan vaikea hahmottaa. Koska monipuolisuutta kuitenkin löytyy ja yksittäiset kohdat kolahtavat suhteellisen kovalla prosentilla, puute ei levymitassa juuri vaivaa. October Tidea käykin kiittäminen jälleen yhdestä mainiosta ja kuuntelua hyvin kestävästä kolmevarttisesta.