Siinä missä death metal koki Euroopassa jonkin sortin inflaation ja rappion, jenkeissä se ei ole mennyt pois muodista varsinaisesti koskaan. Monen yhtyeen tuotanto on pysynyt hyvinkin johdonmukaisena kautta vuosikymmenien, eikä rappioituneisiin tyylikokeiluihin ole sorruttu.
Ei edes 90-luvun puolivälissä, jolloin moni eurooppalainen kollega koki tarvetta uudistaa soundiaan siinä useimmiten rankasti epäonnistuen. On tietysti makuasia mitä Swansongin (1996), Wolverine Bluesin (1993), Spheresin (1993) tai Soullessin (1994) kaltaisista kiekoista pitää, mutta itse olen arvostanut aina tiettyä tinkimätöntä luupäisyyttä ja death metalin ytimessä pitäytymistä.
Incantation, Immolation, Vital Remains, Deicide, Broken Hope, Obituary… hötkyilemättömien jenkkikuolettajien lista on pitkä, ja siihen voi hyvällä syyllä lisätä myös Suffocationin. Bändi julkaisi oman mestariteoksensa aikana, jolloin death metalia pidettiin matalaotsaisemmissa piireissä jo epätrendikkäänä ja -muodikkaana; aivan kuin näillä asioilla olisi genren todellisten harrastajien ja sitä sydämellään kuuntelevien joukossa minkäänlaista arvoa.
Pierced From Within (1995) on riffeiltään aivan Carcassin Necroticismiin (1991) verrattava runsaudensarvi, joka ahtaa kolmeen varttiin uskomattoman määrän kitaroilla tuotettua jumaluutta. Myös levyn soolot ovat poikkeuksellisen rikasta työtä. Bändiä yhä vetävä Terrance Hobbs ja sittemmin riveistä poistunut Doug Cerrito on itselleni kenties se death metalin väkevin keppiduo, joiden käsistä irronnut nerokkuus ei lakkaa koskaan viehättämästä.
Levyltä löytyy myös pari mielenkiintoista faneja ilahduttavaa uusintaversiota. Hämmästyttävää kyllä, sekä Synthetically Revived että etenkin Breeding The Spawn toimivat alkuperäisiä vetoja paremmin. Asiaan vaikuttaa vahvasti Morrisound-studiolla Scott Burnsin toimesta loihdittu todella väkevä soundi, joka on samaan aikaan sekä brutaalin tuhti että myös selkeä ja orgaaninen. Siitä löytyy myös sellaista omaleimaista väriä, jonka vuoksi levyä on mahdotonta sekoittaa mihinkään muuhun.
Klassikkostatuksen ansaitakseen sen tärkeimmän pitää tietenkin toimia ja sehän tällä levyllä nimenomaan toimii. Kappaleista jokainen on huolellisesti rakennettu ja omat persoonalliset piirteensä sisältävä mestariteos, enkä tätä kirjoittaessani liioittele omasta mielestäni tipan vertaa. Raitojen sisältä löytyy paljon vaihtelua ja erilaisia osioita, mutta tyylikkäästi ja tarttuvasti rakennettuna. Kappaleista kuulee, että niitä on ennen narulle laittamista harkittu varmasti hyvä tovi. Ei täyteraitoja, tuskin edes heikkoja tai mitäänsanomattomia kohtia.
Olen kuunnellut Pierced From Withiniä säännöllisesti pian sen kolme vuosikymmentä, eikä siihen näemmä voi mitenkään kyllästyä. Joinain päivinä nostaisin sen parhaaksi koskaan tehdyksi kuololevyksi, toisena päivänä titteli saattaisi livahtaa Deathin Symbolicin (1995) kaappiin, mutta kympin kiekoksi Pierced From Within on helppo nostaa tilanteesta riippumatta.