Liian puuduttavaa, liian yksipuolista ja ennen kaikkea aivan liian hidasta valitusta – arviossa God Disease

Julkaistu Infernossa 3/2019.

God Disease
Drifting Towards Inevitable Death
F.D.A.

Suomalainen death metal on mennyt viime vuosina totaalisen väärään suuntaan. Kuolemanpalvontaa kyllä riittää, mutta muodonmuutos 1990-luvun alkupuolen levytyksistä nykyaikaan on monin paikoin varsin hurja.

God Disease esittelee debyytillään juuri sitä sarkaa, josta en suomikuolossa nykyään välitä: hyvin pitkälti yhden ajatuksen ympärillä pyörivät kappaleet eivät pelaa kekseliäillä riffeillä ja mielikuvituksella, vaan kaiken alleen hautaavalla synkeällä tunnelmalla.

Levy avautuu lupaavasti kulkevalla raskaalla riffittelyllä, ilman turhia mutkia keskitempoisesti runtaten, minkä päälle kitarat puhuvat surumielisiä melodioitaan. Avausraidassa on edes jossain määrin liikkeen tuntua, ja myös nelosbiisi King of Maggot Crawling Flesh tuo touhuun eloa, mutta kokonaisuutena Drifting Towards Inevitable Death raahaa perässään melkoista kivirekeä.

Kuolemaa matalalta maalaava örinä toimii, ja selkeässä soundimaailmassa on vakuuttavaa raskautta. Doom/deathin tuomiota sarallaan sinänsä hyvin välittävät biisit uppoavatkin varmasti monelle raahustelusta pitävälle. Kyllähän tässä tehdään varmasti juuri sitä, mitä halutaan ja miten halutaan, mutta itse tekisi mieli vedellä bändiä ympäri korvia. Että nyrkit ylös savesta, piristäviä peliin ja liikettä jäseniin.

En minä jaksa, en ole jaksanut enää hetkeen. Synkeää raskautta ja kuolemaa tarjoileva Drifting Towards Inevitable Death on korviini liian puuduttavaa, liian yksipuolista ja ennen kaikkea aivan liian hidasta valitusta. En tiedä, miksi God Disease on hylännyt pienjulkaisuillaan läsnä olleet nopeammat hetket käytännössä tyystin, mutta minut se saa hylkäämään bändin luultavasti lopullisesti.