Saksalaisten thrash-jermujen toinen albumi lähtee käyntiin mehevällä introlla, joka nostaa fiilikset iloisen odottaviksi. Pari seuraavaa kappaletta on reipasta pieksämisen riemujuhlaa, ja kun vähän raskaammatkin rallit kitaramelodioineen jyräävät hyvällä pieteetillä, alkaa tuntua, että nyt ovat kuviot kohdillaan.
Mutta hitto vie, levyn loppupuolella homma laskee kuin lehmänhäntä. Raskaan ja jopa tunnelmallisen Destroy the Things I Loven jälkeen kone vain hyytyy. Riffeistä häviää jännite ja tuntuu, että jotkin kappaleet on kasattu parin puolivillaisen idean ympärille, jotta saataisiin levy täyteen. Thrash on hankala laji: pelkkä raivoaminen tai pari tapporiffiä eivät tee hyvää biisiä.
Ensimmäisellä albumillaan Bonded haki vielä ilmettään. Nyt se on löytynyt paremmin, vaikka esimerkiksi Division of the Damnedissä on yhä vahvaa Exodus-vibaa. Laulaja Ingon monipuolinen ulosanti tuo thrashäykseen omintakeisuutta, pelkällä örinällä tämä kuulostaisi luultavasti paljon tasapaksummalta.
Kokeneet kehäketut vetävät tanakasti ja uskottavasti, mutta se maaginen jokin, joka nostaisi Into Blacknessin esiin massasta, vilahtaa vain ajoittain.