Positiivinen sekamelska – arviossa Unleash the Archers

Julkaistu Infernossa 5/2024.

06.07.2024
UNLEASH THE ARCHERS
Phantoma
NAPALM

Vuonna 2007 perustettu Unleash the Archers sekoittaa power metalia, perinneheviä, progejuttuja ja poppielementtejä. Soppa ei ole ehkä kaikkein uniikein, mutta siinä on paljon hyviä sattumia.

Kuudes levy Phantoma jatkaa kanadalaisyhtyeen tuttua konseptialbumien sarjaa. Levyn tarina on dystooppinen kuvaus tiedostavan tekoälyn valtaamasta maailmasta. Tämän alleviivaamiseksi tekoälyä on jossain määrin hyödynnettykin albumin tekemisessä. Tiedolla ei tosin ole vaikutusta kuuntelukokemukseen, puolin tai toisin.

Bändin ehdoton voimavara on monipuolisuus. Lähtökohtaisesti ryhmän musa on jonkinlaista modernia metallia, mutta onko se hevikitaratilutusta, tuplabasari-poweria, rankempaa riffittelyä vai jotain muuta, riippuu ihan biisistä. Kaikkea tätä on tullut vastaan jo muutaman kappaleen jälkeen, mutta hyvällä maulla annosteltuna. Jopa örinä ja blastbeat saavat hieman jalansijaa, eli monenlaista löytyy, mutta ähkyä ei tule.

Positiivisesta sekamelskasta johtuen albumi tuntuu enemmän kokoelmalta kappaleita kuin yhtenäiseltä teokselta saati teemalevyltä. Se kokoelma kuitenkin toimii pirun hienosti.

Lisää luettavaa