Oulusta kajahtaa tyylitajulla toteutettua doom- ja progeviitteistä melodeathiä. Vuodesta 2016 toimineen poppoon debyyttipitkän tunnuspiirteitä ovat painavuus, tuskaisuus ja nätisti kajastava melankolia.
Ensimmäiseksi levystä kuulee, että sillä soi jo bändikokemusta hankkinut porukka. Soitanta on varmaotteista ja jyrää oikein monipuolisesti. Puhuttelevan melodiakielen sekä rouhean ja kulmikkaan raskauden väliltä löytyy sopivasti tasapainoa. Erityisen hyvin polveilevaan ilmaisuun istuu Markus Taipaleen rääyntää, örinää ja puhdasta laulantaa yhdistelevä ääni.
Slow Fallilla olisi tyylinsä puolesta riski vajota melodisen death/doomin harmaaseen keskikastiin, jossa piisaa orkestereita. Bändi kuitenkin väistää keskinkertaisuuden riittävän innovatiivisilla sovituksilla ja ennen muuta vahvalla tulkinnalla. Parastaan yhtye latoo pöytään säväyttävää tunnevyöryä tarjoilevalla Exile the Dayllä ja viiltävän tuskaisella, mustaan metalliin päin tähyilevällä Witnesses to the Fall of Nightilla.
Vaikka bändi ei kylmää debyytillään kympin arvoisesti, se antaa vahvan näytön osaamisestaan. Jatkoa kiinnostuneena odotellessa.