Rehellisyyden ja autenttisuuden tuntua – arviossa Sarcasm

Julkaistu Infernossa 11/2019.

02.03.2020
Sarcasm
Esoteric Tales of the Unserene
Chaos

Vuonna 1990 Uppsalassa perustettu Sarcasm kuuluu ikänsä puolesta death metalin veteraaniliigaan. Yhtye ehti kuitenkin hajota jo 1990-luvun puolivälissä, ja ehti kulua päälle parikymmentä vuotta ennen kuin pyörät pyörähtivät uudestaan liikkeelle.

Yhtyeen kolmas albumi sisältää vanhan liiton melodista death metalia, johon on poimittu vaikutteita vähän joka suunnalta. Tunnelman puolesta ollaan usein lähellä black metalia, ja toisinaan melankoliset kitaraliidit muistuttavat vanhan Paradise Lostin kunnianpäivistä. Myös progressiivisia vaikutteita kuullaan, mutta hyvän maun rajoissa.

Vaikka tökerö kansi ja titteli huokuvat käppäestetiikkaa, musiikki on sitäkin vakavasti otettavampaa. Soundimaailmassa voinee havaita tiettyjä karkeuksia, mutta tässä yhteydessä ne koituvat yhtyeen eduksi. Sarcasmin metallissa on rehellisyyden ja autenttisuuden tuntua – ja näin neljääkymmentä käyvänä setämiehenä todettakoon, että myös aimo annos nostalgiaa.

Lisää luettavaa