Pakko myöntää: funeral doom on yksi metallin vaikeimmista alalajeista. Onnistuakseen tekemään hyvän albumin genren bändin on oikeasti kyettävä asettelemaan pienimmätkin nyanssit oikeaan järjestykseen.
Todellisuus on liian usein samankaltainen kuin berliiniläisen Urzan debyytillä, ja tämä ei tarkoita, että albumi olisi huono. Se on vain monen muun funeral doom -albumin tavoin harmillisen keskinkertainen. Albumista on vaikea osoittaa suuria vikoja, mutta se saa silti kaipaamaan lajin parhaimmistoa.
Urzan suurimmat synnit liittyvät laulaja Thomasin monotonisiin örinöihin ja jostain kaukaisuudesta pöriseviin kitarasoundeihin, jotka olisivat saaneet hyökätä suoremmin päin näköä. Bändi yrittää luoda mammuttimaisen pitkiin kappaleisiin vahvaa dynaamisuutta, mutta päälle istutun tuotannon vuoksi kaivattu särmä jää uupumaan.
Jos Urza jotain kaipaa, niin valintaa melodisemman melankolian ja vielä raskaamman ääripään välillä. Nyt albumi lipuu läpi tajunnan kelvollisesti mutta on koko ajan kadota unholan teille.