Sysimustaan tunnelmaan ja myrskyävän raivokkaaseen musisointiin panostamalla herättää kyllä huomiota, mutta kestävämpään vaikutukseen vaaditaan myös sävellyksellisiä arvoja. Belgialaisen Epochin alun perin digitaalisena vuonna 2015 julkaistu debytointi toimittaa listan ensimmäiset kohdat, mutta tärkeimmässä nikotellaan vielä. Harmi ei ole suuri, sillä Sacrosanct on kaikkinensa hyvin toimiva kiekko.
Synkeän nopeatempoinen pieksäminen ja orgaaninen soundi muodostavat yhdistelmän, joka on ikään kuin täynnä pieniä hälyääniä ja lievää riitasointua, vaikka musisointi on itse asiassa hyvinkin tarkkaa.
Kaoottisimmillaan mylly jauhaa kuin Teitanbloodilla ikään. Dead Congregation on myös selkeä vertailukohta, mutta Epoch ei juuri esittele hitaampaa tai sävykkäämpää puolta. Meno on barbaarisen raakaa, vaan ei käppäisellä tai teknisesti heikolla tavalla. 36-minuuttinen albumi kuulostaa yhdeltä herkeämättä päälle käyvältä tykistökeskitykseltä. Keskiyöllä pimeässä, mudassa ja kaatosateessa kärsittynä, totta kai.
Vaikutelma on äkkiseltään todellista parempi, sillä puhtaasti äänimaailmaa arvioidessa pelimerkkejä kehtaa sijoittaa isompiakin määriä. Loppujen lopuksi liki ahdistavuuteen asti synkeä ryöpyttäminen jää kuitenkin turhan yksioikoiseksi, eikä siitä tahdo jäädä mieleen paljoakaan. Kuolettavan pimeää tunnelmaa ja brutaaliutta tarjoillaan silti vähintäänkin riittävästi.