Suomessa kaiketi suhteellisen tuntematon Vintersorg on viisikymppisen Andreas Hedlundin luomus, jolla on matkaa takana jo yhdentoista kokopitkän verran. Progressiivinen, folkvaikutteinen black metalinsa on tehnyt parhaimmillaan kovaakin jälkeä, mutta suurinta osaa tuotantoa vaivaa valitettava keskinkertaisuus.
Vintersorgin julkaisutahti on hidastunut viime vuosina huomattavasti, ja edeltävästä Till fjälls del II -kiekosta on ehtinyt kulua jo kahdeksan vuotta. Tämä ei ole kuitenkaan vaikuttanut yhtyeen sointiin, joka on yhä Vintersorgille tunnusomainen ja panostaa paljolti erilaisten laulutyylien yhdistelmään, ja tekee sen hyvin.
Vattenkrafternas spel on hyvin tehtyä tavaraa, mikä on tässä vaiheessa uraa täysin odotettavaa. Albumia vaivaa kuitenkin Vintersorgille usein ominainen tarttumapinnan puute, ja parhaat kappaleet kuullaankin jo albumin alkupuolen parin kunnon iskukappaleen aikana. Muutoin musiikki soljuu ohi kuin vesi – levyn teeman mukaisesti.
Vintersorgin uusin on ”ihan kiva”, mutta siihen homma myös jää. Uraa on takana jo kolmisenkymmentä vuotta, joten kaikkein kovimmat iskut lienevät kaukana menneisyydessä. Uran alkupuolelta tuttu musiikin uutuudenviehätyskin on jo kadonnut, joten touhu tuntuu olevan vahvasti jäähdyttelypuolella.