Etsi
Vermilialla riittää puuhasteltavaa.
Perinteet kunniaan!
Tammikuussa laitetaan jalalla koreasti.
Yhtye soittaa tänään hyväntekeväisyyskeikan Faine Miste -festivaaleilla.
On Foaming Waves on raumalaisyhtyeen toinen studioalbumi.
Eluveitien kokema henkinen matka on poikinut tuloksia.
Korpiklaanin lisäksi listalta löytyy muun muassa Rammsteinia, Slipknotia ja Alice Cooperia.
Kappale löytyy norjalaisyhtyeen tuoreelta levyltä.
Månegarm on kaivanut esiin karuhkon tarinan.
Jo vuonna 1995 perustettu Månegarm jatkaa tutulla linjalla.
Norjalainen hassuttelubändi kilpailee Dance Like a Pink Flamingo -nimisellä kappaleella.
Verikalpa käy rohkeasti krapulaa päin.
Liput myynnissä 18.10.
Týrin (kuvassa), Arkonan, Dalriadan ja Varang Nordin yhteiskiertue ei toteudukaan.
Muita Hellfest from Home 2021 -esiintyjiä olivat muun muassa Testament, Slash, Jinjer ja Cradle of Filth.
Metsatöll joutui juhlimaan syntymäpäiviään verkon välityksellä.
Finntroll, Turisas ja Korpiklaani edustavat.
Frosttide panostaa yhä musiikkinsa massiivisuuteen.
Mylly on ylistys vanhalle kansatarulle.
Windirin vinyyleille on ollut kysyntää.
Helmikuussa tärähtää taas.
Trollfestille tuntuu löytyvän tilausta.
Islantilainen folk metal -porukka saa kuin saakin juhlajulkaisunsa ulos.
Cruachanin uusi kappale kertoo irlantilaisen perinnetarinan.
Never to be Mourned -ep ilmestyy marraskuussa.