Ranskalaisen multi-instrumentalistin Wÿntër Ärvńin (Hardiesse, Vintergeist, Aorlhac, Belore) kolmas dark folk -soolotyö on mietteliäs matka taiteilijan tietoisuuteen. Ahdistus ja melankolia kulkevat käsi kädessä, katse kääntyy kaihoisana menneeseen ja toivo kärvistelee niukin naukin hengissä.
Ajatus lepää kansanmusiikkiperustaisen black metalin, kuten Kveldssanger-ajan Ulverin, Empyriumin ja Agallochin maanläheisyyttä tihkuvassa tunnelmassa, kunnes zeniä järkyttää nokkahuilu, tuo itse Perkeleen keksimä soitin, joka kuulostaa epävireiseltä silloinkin, kun sitä soittaa osaava ihminen.
Vaikka jotkin osat soundimaailmasta raastavat hermoja, albumi kuulostaa vilpittömältä tilinteolta tekijänsä tunteista: kivusta, katkeruudesta ja kaipuusta johonkin jo kadonneeseen.
Enimmäkseen tumma folk soi sumuisen harmaana ja levollisena kuin Tenhi. Valoisimmillaan akustisen kitaran johtama musiikki heläjää Appelé à l’Abîmessa, jonka moniäänisissä kuoroissa liikutaan jo jossain Adiemusin ja Eran new age -hommien suunnilla.