Ruotsalaiset ottamassa vaikutteita toisista ruotsalaisista. Tyylinä vanhan liiton death metal. Tämän enempää bändin kolmannesta pitkäsoitosta ei periaatteessa tarvitsisi kertoa.
Autopsyn liejuisempaa mättöä käytetään mausteena, mutta ei tässä kovin omaperäisiä tasoja tavoitella. Bändi on ilmaisuunsa varmasti tyytyväinen, eikä siinä pintapuolisesti arvioituna isompia vikoja olekaan.
Paksusti mättävä ja sutjakkaasti etenevä takominen toistelee tuttuja kaavoja. Yhtälössä ei ole tekijä X:ää, joten Vortex of Disgustin anti on nopeasti tsekattu. Vaikutelma jää sinänsä ihan kelpo toteutuksesta huolimatta pinnalliseksi ja tavanomaiseksi.
Edes hyvä ei ole näin yllätyksettömässä tavarassa tarpeeksi. Levyn voi iskeä soimaan koska tahansa sen isommin harmistumatta, mutta käteen jää loppupeleissä aika vähän. Lähinnä mieleen nousee ajatus taas yhdestä loputtoman syvään sammioon heitetystä perunasta.
Ihan hyvältä maistuu ja sitä rataa, mutta jotain pitäisi olla enemmän. Räjähtävyyttä, kovia riffejä, yllätyksiä. Jotain. Bastard Grave tyytyy toimittamaan näppärästi toteutettua, hienoisen saastaista perinnekuoloa ilman pyrkimystä mihinkään muuhun.