Etsi
Eiköhän tämäkin biisi kajahda Tampereella toukokuussa.
Onneksi keikkoja osataan yhä arvostaa, tuumaa W.A.S.P.-pomo.
Mukana myös kitaristi Toni Raukolan biisi biisiltä -kommentit.
King uskoo Jeff Hannemanin kuoleman saaneen Arayan pistämään pillit pussiin.
Laulaja Joel Hokka astuu sivuun.
Julkaistu Infernossa 2/2025.
Raikko Törösen projektissa death metal kohtaa rap- ja konemusiikin.
Yhtye saapuu kesällä Suomeen uuden levynsä tiimoilta.
Kilpailuaikaa on 2.5. asti.
The Crown Is Permanent on sodanjulistus valheellisille vallankumouksille, katteettomille lupauksille ja niille, jotka vain kulkevat mukana.
Vapaa on vain umpihanki on bändin tuoreimman levyn ylijäämiä.
Even In Arcadia julkaistaan toukokuun alussa.
Templars tarjoaa esimakua yhtyeen tulevasta albumista.
Yhtye nähdään tänä kesänä myös Nummirockissa.
Awwww...
Myös kesällä nautitaan kaikukitaroista ilman kiirettä ja desibelisekoilua.
Laulaja sanoo olleensa positiivisesti yllättynyt bändin uudesta keikkarumpalista.
Holt ei ole koskaan kantanut ex-bänditoverilleen kaunaa tämän pestistä hevijättiläisen riveissä.
Lipunmyynti alkaa perjantaina.
Kesäkuussa tärähtää täyspitkää pöytään.
Yhtye saapuu piakkoin myös Suomeen.
Exodus tarttui yhdessä Death Angel -solistin kanssa saksalaisen rockjättiläisen kappaleeseen.
Soen ja Ensiferum vahvistavat oululaisfestarin kattausta.
Bändin Puolan-keikkaa pääsee seuraamaan kotisohvalta käsin.
Basisti Oli Pinard astuu sivuun.