Etsi
Åkerfeldt sanoo harkinneensa asiaa, muttei lopulta lähtenyt mukaan.
Naamiobändin nimikkodebyytti täyttää tänä vuonna 25 vuotta.
Kappale on toinen single tulevalta pitkäsoitolta.
Muita muusikkokisailijoita ovat räppäri Redrama ja laulaja Eija Kantola.
HMF-viikko on täällä.
Kappale edustaa yhtyeen nopeinta puolta.
Dickinson tiesi heti, että hän olisi täydellinen laulaja bändille.
Uusi rumpali on Jason Bittnerin mukaan jo tiedossa.
Making of -videosarjan tuorein osa on omistettu yhtyeen faneille.
Niskaoperaatiolla on ollut suuri vaikutus muun muassa bändin settilistoihin.
Jyväskyän Paviljongilla on taas menoa ja meininkiä marraskuun lopussa.
OnePlus lanseeraa uuden puhelimen Lordin säestyksellä.
Yhtye nähdään Jyväskylässä sekä Turussa.
Paul Watson on ollut vangittuna Grönlannissa 21.7. lähtien.
Lacuna Coil kiertää syksyllä Iso-Britanniaa ja Irlantia Blind Channelin kanssa.
The Last Will and Testament ilmestyy lokakuussa.
Pääakteina koetaan isoja aaltoja tekevä Kaunis Kuolematon, tanskalainen MØL sekä synkän kaunis Kauan.
Sinkun kylkeen on tehty myös video.
Hallava-nimeä kantava yhdeksän kappaleen kokonaisuus ilmestyy tammikuussa.
Thrash metal -suuruus ja Valco aloittavat yhteistyön.
Lämppäreinä Assemble the Chariots ja Enemies Everywhere
The Symmetry of I - The Circle Of O -pitkäsoitto täyttää 25 vuotta.
Debyyttialbumi julkaistaan vielä kuluvan vuoden aikana.
Asiaan ei liity draamaa.
Yhtye saapuu marraskuussa Suomeen In Flamesin ja Soilworkin kanssa.